Auringon poika ja kuun tytär

Syntyipä kauan kauan sitten, paljon ennen ajanlaskumme alkua kaukaisen Simicaca-järven autiolle saarelle valonvälähdyksen lailla ensimmäinen simka.

Hän oli tulisieluinen ja palavasilmäinen, sillä hän oli Auringon poika. Hänen nimensä oli Akemi ja hän oli koko muinaisen Simka-kansan kantaisä.

Saari oli kivinen ja kuiva. Vain pystyyn kuivunut ruoho kahisi hiljaa kuumassa tuulessa.

-Oi isäni, mahtava Aurinko, saari on kovin karu ja yksinäinen. Mistä saisin puolison, sillä simin ei ole hyvä olla yksin?

Samaan aikaan Simicaca-järven toisellakin saarella syntyi simka valonvälähdyksellä.

Hän oli Kuun tytär, kaunis ja viileä kuin öinen taivas. Hänen nimensä oli Celeste ja hänestä tuli Simka-kansan kantaäiti.

Koska Kuu ja Aurinko kiertävät taivaankantta eri tahtiin, ne eivät kohtaa milloinkaan, vaan saavat tyytyä vain ihailemaan toistensa ikiaikaista lumoavaa kauneutta etäisyyksien päästä. Ne kiersivät kumpikin omaa rataansa omassa yksinäisyydessään rakastaen toisiaan ja kaivaten toisen luokse. Ne tiesivät, etteivät koskaan voisi saada toisiaan, mutta eivät mahtaneet tunteilleen mitään. Sitten ne keksivät lähettää meidät, omat lapsensa, tänne maan päälle.

Auringon saari ja Kuun saari olivat niin etäällä toisistaan, että Akemi Auringon poika ja Celeste Kuun tytär juuri ja juuri näkivät toisensa. He olisivat kiihkeästi halunneet päästä toistensa luo, sillä he kumpikin olivat kovin yksinäisiä omalla pikku saarellaan.

Akemi ja Celeste päättivät uida järven poikki, jota voisivat tavata. Celeste oli Akemille mieluinen ja hänen verensä kohisi kuumana, kun hänen katseensa vaelsi pitkin Celesten norjaa vartaloa.

- Olemme keskellä vuoristoa. Maa on karua ja kuivaa ruohoaavikkoa eikä täällä voi elää, sanoi Celeste apeana, oi Akemi, mitä me nyt teemme?

- Isäni, mahtava Aurinko, antoi minulle tehtäväksi etsiä sopivan maankolkan, jonne voimme perustaa kodin.

Akemi ihaili Celesteä ja pyysi tätä puolisokseen. Celeste lupasi harkita asiaa. - Miten voin edes ajatella puolisoksesi ryhtymistä, kun elinolomme ovat näin kehnot? Nyt olisi tärkeää löytää viljava laakso, jonne voisimme asettua asumaan, tuumi Celeste.

Kuljettuaan ja taivallettuaan jonkin aikaa ylängöllä he tulivat jyrkän kallion laelle. - Hohoi, Celeste! Tule äkkiä tänne! huusi Akemi jyrkänteen reunalta heilauttaen kättään innostuksen vallassa.

- Katso, Celeste, miten kaunis vehreä laakso. Näetkö, alhaalla virtaa joki ja joenmutkassa on tasainen aukio. Sinne voimme perustaa kodin, huudahti Akemi ja lisäsi juhlallisesti: Täten nimeän joen Simkabamba-joeksi.

- Oi Akemi, lähtekäämme nopeasti sinne, niin ennätämme ennen pimeän tuloa, ehdotti Celeste.

Akemi ja Celeste lähtivät juosten matkaan. Vaeltamisesta oli kummallekin tullut jano, eikä täällä kuivalla ylänköalueella ollut vettä missään.

Vuoristoalue jäi pian taakse ja maasto muuttui helppokulkuisemmaksi. Celeste tarkasteli Akemia tämän huomaamatta ja mietti, millainen mies oli Auringon poika. - Hän on vahva ja rohkea, varmasti paras mahdollinen puoliso Kuun tyttärelle, Celeste päätteli.

He saapuivat viheriöivään laaksoon, jossa oli sopiva aukio asumuksen rakentamista varten. Akemi oli mielestään nyt antanut Celestelle tarpeeksi harkinta-aikaa. - Celeste, Kuun tytär, rakastan sinua. Tahdotko ottaa minut puolisoksesi ja perustaa perheen kanssani?

Celeste oli menettänyt sydämensä Akemille ja niinpä asia oli päätetty. - Meidät on tarkoitettu yhteen, totesi Celeste, vanhempamme tahtoivat niin. Meissä yhdistyvät kahden taivaankappaleen voimat täydelliseksi harmoniaksi. Jälkeläisiämme tullaan kohtelemaan jumalina.

Simkabamba-joki oli kalaisa ja Akemi halusi yllättää Celesten nappaamalla illalliskalat sillä välin, kun tämä oli keräämässä risuja ja oksia nuotiota varten.

Ilta saapui ja pimeä laskeutui nopeasti. Celeste oli metsän keskellä, kun hän kuuli linnun viheltävän hiljaisella äänellä jossain lähellä. Hän värähti huomatessaan, ettei se ollutkaan lintu, vaan jotakin muuta. Hän havaitsi vierellään puun, jonka kyljessä oli hehkuvasilmäiset kasvot. - Huomaan, että pystyt näkemään kasvoni ja kuulemaan ääneni, lausui puu. Olen taikapuu, tule syliini lapseni, minulla on sinulle asiaa, se lisäsi ja ojensi oksiaan kohti Celesteä. Vaistonvaraisesti Celeste tiesi voivansa luottaa tähän taikapuuhun.

Celeste sai telepaattisen yhteyden puun kanssa ja vietti sen sylissä hyvän tovin. Puu kertoi hänelle ajatuksensiirrolla metsän hengistä, wogwateista, jotka viettävät elämänsä puun hahmossa ja joskus voivat ottaa simin hahmon. - Simin hahmoinen wogwatti elää ja lisääntyy kuten simit, mutta kuollessaan se muuttuu jälleen taikapuuksi. Sen on kerättävä voimia puuna vähintään 50 vuoden ajan ennen kuin se voi ottaa uudelleen simin hahmon. Muista, että suojelemme aina Simka-kansaa ja Simka-kansa kunnioittaa ja suojelee meitä.

Celeste oli hämmentynyt kaikesta kuulemastaan. Hän oli saanut tietää, että vain harvat kykenevät keskustelemaan taikapuiden kanssa suoraan ja hänellä oli sellainen harvinainen kyky. Hän keräsi sylyksen risuja ja palasi leiripaikalle mietteissään.

Kun Akemin pyydystämät kalat oli paistettu nuotiossa ja syöty hyvällä ruokahalulla, oli aika miettiä yösijaa. - Missä nukumme yön, Akemi? kysyi Celeste. Akemi kyhnytti selkäänsä ja tuumi, että voisi nopeasti kyhätä pienen majan.

Eipä aikaakaan, kun joenpenkalle oli kohonnut pieni ruohokattoinen kaislamaja.

- Eihän tämä ole kovin kummoinen, mutta nukuthan kanssani ensi yön tuossa taljalla, pyysi Akemi. Hän oli yrittänyt parhaansa ja toivoi kovasti, että Celeste hyväksyisi hänen rakentamansa majan.

Akemille ja Celestelle syntyi kaikkiaan kolme lasta. Ensin kaksoset, poika ja tyttö, ja myöhemmin vielä toinen poika. Kaksosilla oli äitinsä ihonväri, mutta nuorimmainen oli tullut isäänsä.

Niin sai alkunsa nyt jo muinaiseksi käynyt Simka-kansa. Tällä samaisella paikalla Simkabamba-joen mutkassa kohosi aikoinaan simkojen pyhä kaupunki Simgolia. Siitä on nykypäivänä enää jäljellä vain rauniot, joiden mennyttä suuruutta turistilaumat käyvät ihmettelemässä.