Laskeutuminen jyrkkää vuorenrinnettä yön pimeydessä ei ollut helppoa. Jyrkän maaston lisaksi metsässä oli muitakin vaaroja kuten metsänhenkiä. Merlin oli viime hetkellä muuttanut mieltään ja päättänyt lähteä mukaan varmistamaan, että Nadia ja Nocturno pääsisivät turvallisesti alas paattipoukamaan, jossa laiva odotti.

- Jos kaikki menee hyvin, teitä ollaan vastassa perillä Simbreron satamassa, sanoi Merlin Nadialle.

 

 

 

- Pysytelkää yhdessä, kehotti Linus vakavana, mutta Nocturno ei nyt voinut noudattaa kehotusta, sillä hänen piti poiketa hiukan sivuun, ettei tarvinnut pissiä kaikkien nähden.

 

 

Metsänhenki, pahansisuinen satyyri oli päässyt kulkijoiden jäljille. Nocturno ei huomannut ollenkaan, että häntä seurattiin, sillä satyyri osasi liikkua äänettömästi. Se halusi päästä Vlad Draculan suosioon ja halusi nyt käyttää tilaisuutta hyväkseen. - Kävipä hyvä tuuri, että satuin samoilemaan tässä metsänkolkassa ja tunnistin Nocturnon. Ha-haa, nyt äkkiä kertomaan Vladille, missä hänen poikansa on, tuumi satyyri.

 

 

- Hei herra Dracula, olen kuullut, että etsit poikaasi Nocturnoa, aloitti satyyri kumarrellen nöyrimmästi ja jatkoi tietävänsä, missä tämä juuri nyt on.

Vlad piti satyyrejä epäluotettavina tyhjäntoimittajina, mutta oli tyytyväinen kuulemastaan.

Taustalla Montmartre höristi korviaan. Hän olisi ollut innokas tapaamaan luopioveljensä ja mottaamaan tätä kuonoon.

 

 

- Minä haluan puhua hänen kanssaan kahden. Vie minut hänen luokseen, sanoi Vlad.

 

 

 

- He ovat kulkenet tästä aivan hetki sitten, sanoi satyyri. - Ahaa, sanoi Vlad, näenkin hänet tuolla niityn laidalla. Lentämällä otan hänet nopeasti kiinni ja sitten saan hänet tulemaan järkiinsä. Odottakaa te täällä, Vlad lisäsi noustessaan siivilleen.

 

 

 

- Keiden kanssa sinä oikein kaveeraat nykyään? Ja minne sinä olet menossa? Mitä tämä tarkoittaa, poika? kysyi Vlad ja kehotti poikaansa noudattamaan suvun perinteitä. - Voi isä, etkö jo usko, että en minä halua vampyyriksi. Minusta ei vain ole siihen, vastasi Nocturno lempeästi hymyillen. Hän ei olisi halunnut suututtaa isäänsä enää yhtään enempää, mutta ei silti malttanut olla kertomatta wogwateilta saamastaan taikajuomasta. Sen ansiosta Vladin vampyyrinpurema ei nyt tehoaisi häneen.

 

 

Vlad tyrmistyi sillä tällaista hän ei ollut osannut ottaa huomioon. Sitten Nocturnoa alkoi naurattaa: - Heh-hee, ilmeesi on näkemisen arvoinen.

- Sinä et nyt käsitä, miten vakavasta asiasta tässä on kyse. En voi hyväksyä tällaista niskurointia! Tämä ei jää tähän, ärähti Vlad syvästi pettyneenä. Hänen täytyisi pelastaa suvun maine.

 

 

Nocturno lähti voitonriemuisena jättäen isänsä kihisemään raivosta.

Vlad katsoi poikansa perään vieläkin epäuskoisena, miten joku saattoi kieltäytyä vampirismin ihanuudesta. Vlad päätti kysyä majataloon saapuneilta pahoilta noidilta vasta-ainetta tai jotain loitsua, joka kumoaisi Nocturnon nauttiman taikajuoman. Eihän hän voinut tietää, että sen vaikutus kestäisi muutenkin vain noin viikon.

 

 

Nocturno oli tyytyväinen, että oli tavannut isänsä ja saanut vihdoin sanotuksi, miten asiat olivat. Hän halusi heti kertoa Nadialle.

 

 

 

- Nadia, rakkaani, sanoi Nocturno, nyt ei enää tarvitse pelätä isää. Olen sanonut hänelle suorat sanat eikä hän mahtanut sille mitään. Mahtava tilanne. Olisitpa nähnyt hänen ilmeensä!

 

 

- Tätä pitää juhlia herkkuaterialla, tuumi Nocturno ja kaivoi roskiksesta kuivuneen pizza-palan, kylmiä ranskalaisia ja puoliksi syödyn wienerin. Nam!

 

 

Noidat ja velhot kävivät heti työhön löytääkseen Vladin pyytämän reseptin, jolla saisi kumotuksi wogwattien taikajuoman. Vaikka loitsukirjaa oli selattu moneen kertaan läpikotaisin, ei sellaista reseptiä kuitenkaan löytynyt. Se piti kehittää itse kokeilemalla.

 

 

Paha Musta Enkeli halusi valvoa työn etenemistä, sillä hänestä oli aivan sietämätöntä, että joku ryökäle oli mennyt kehittämään vampyyrinpuremalta suojaavan taian. Antivampiriinin kehittäminen oli ollut jo tarpeeksi paha takaisku hänen mielestään ja nyt sitten tämä: ennenkuulumatonta!

 

 

 

 

 

Noidankattila porisi liekeillä ja katku oli koko ympäristössä jo tukahduttava, kun kokeilu toisensa jälkeen oli epäonnistunut. Tähän nykyiseen keitokseen tarvittiin myös läjä kuolleita koivunlehtiä. Paha Musta Enkeli auttoi hyvin häijyä velhoa haravoimalla lehtiä. Paikalle sattumalta osunut susi ei tajunnut ollenkaan, mitä oli tekeillä.

 

 

 

Lopulta eräs häijy noita päätti polttaa kaikki haravoidut lehdet ja käyttää niistä saatua tuhkaa ainesosana. Se taisi tepsiä.

 

 

Paha Musta Enkeli ei voinut ollaa haistelematta. - Yök, tämä liemi on suorastaan hengenvaarallista!

 

 

 

- Voimmehan ottaa sen Nocturnon vangiksi ja pitää häntä häkissä, sanoi Montmartre nähtyään majatalossa mustan korpin. Vladia nauratti ajatus pieneen lintuhäkkiin tungetusta Nocturnosta.

- No en minä sellaista tarkoittanut tietenkään, puuskahti Montmartre ja selitti: - Hän on suvun häpeätahra. Pidämme hänet suljettuna kellariin ja sanomme hänen tulleen hulluksi, mikä on oikeastaan tottakin. Täytyy olla aivan hullu, ettei halua vampyyriksi.

 

 

Vlad alkoi lämmetä ajatukselle: - Voisimme eristää hänet niistä hänen ystävistään. Silloin voisimme saada hänet muuttamaan mielensä. Olisihan parempi pitää häntä vankina kuin ottaa hengiltä, tuumi Vlad.

Montmartre alkoi jo etsiä netistä taloja, joissa olisi kunnollinen kellari, mutta Vlad toppuutteli ja sanoi ettei sellaista kannattanut vielä tehdä. Ei hän ollut vielä tehnyt lopullista päätöstään asiasta.

 

 

- Mutta nyt, rakas poikani, on aika tutustua muihin vieraisiin. Iloitkaamme aikuistumistasi, vampirismiasi ja pidetään sinulle oikein kunnon vampyyrijuhlat! Veri virratkoon vuolaana!

 

 

Vlad esitteli ylpeänä nuoremman poikansa Montmartren Ruhtinas Tepesille, mutta ei maininnut vanhempaa poikaansa Nocturnoa lainkaan. Vladilla oli hänen varalleen toinenkin suunnitelma, johon tarvittiin Ruhtinas Tepesin apua, mutta siitä voisi puhua joskus myöhemmin.

 

 

Ovella Vlad törmäsi mielenkiintoiseen nuoreen vampyyriin, jota hän ei ollut ennen nähnyt. He vaihtoivat pitkiä katseita, mutta eivät lausuneet sanaakaan.

 

 

 

Ruhtinas Tepes esitteli tämän nuoren naisen sanoen: - Tässä on minun pikkusiskoni Vera Tepes, eli Vampiira, joka jo kerran ennätti kuolla kupsahtaa onnettomuudessa, ennen kuin saimme hänet takaisin elävien kuolleiden kirjoihin. Hän on juuri edennyt vampyyrinoviisista täysivaltaiseksi ja on siis nyt vähäisempi vampyyri.

 

 

Kaikki vampyyrit halusivat tutustua toisiinsa. Kävi ilmi, että paha Musta Enkeli oli Ruhtinas Tepesin vaimo ja rakasti pilata lasten mehukestejä viemällä päivänsankarin. Joskus hän oli tosin ottanut vahingossa pölynimurin, mutta sattuuhan sitä. Hänen vierellään istui Ruhtinas Tepesin nuorempi veli Boris, joka oli vähäisempi vampyyri, mutta iloinen sellainen.

 

 

 

Vampiira oli surullinen ja tunsi itsensä yksinäiseksi, vaikka oli suuret juhlat.

 

 

Ainoastaan Vladin näkeminen sai Vampiiralle hymyn huulille. - Ihanan komea mies! hän ihasteli.

 

 

- Vladista saan miehen armaan, tiedän, että niin käy varmaan. Koska hän on johtajavampyyri, minun kannattaa yrittää saada hänet itselleni. Jos en saa, niin sitten ei voi mitään, mutta pakko on yrittää. On se niin ihana.

 

 

 

- Varo vähän isä, tuo Vampiira ei taida olla ihan täysjärkinen, varoitteli Montmartre huomattuaan Vampiiran ihastuneen katseen.

- Älähän poika sekaannu isäsi asioihin, tokaisi Vlad napakasti takaisin, sillä hän ei yleensäkään piitannut tyttöjen järjenjuoksusta, jos lyyli vain muuten oli hyvännäköinen.

 

 

 

Seurasi vampyyrien perinteinen lahjanantoseremonia. Vlad piti kauniin puheen ja ojensi yllättyneelle Montmartrelle paketin. Siinä oli aloittelevan vampyyrin tarvitsemia tarvikkeita kuten kulmahampaiden kiillotustahnaa ja lepakonsiipien suojaöljyä.

 

 

 

- Kun nyt olet tullut täysi-ikäiseksi, minulla on vampyyriyhteisömme johtajana ilo ja kunnia ottaa sinut sen jäseneksi nimittää sinut vampyyrinoviisiksi, lausui Vlad juhlallisesti.

- Kiitos isä, vastasi Montmartre liikuttuneena. Tätä hetkeä hän oli odottanut kiihkeästi.

 

 

 

Montmartrelle sateli onnitteluja ja kaikki halusivat halata häntä.

 

 

Paha Musta Enkeli oli nähnyt, kuinka Vampiira oli tuijottanut Vladia silmät tapillaan ja sanoi muitta mutkitta - Tepesin ja Draculan sukujen yhdistäminen avioliiton kautta olisi loistava poliittinen veto ja tekisi meistä koko maailman mahtavimman vampyyriyhteisön.

- Hei minäkin olen tässä, puuttui Vampiira puheeseen tuohtuneena, kai se nyt on minun asiani. Ettäs julkeatkin puhua tuollaisia! hän parahti ja olisi karahtanut helakan punaiseksi ellei olisi ollut niin sininen.

 

 

 

Kun hiukan myöhemmin alettiin tanssia, panivat Ruhtinas Tepes ja Paha Musta Enkeli tyytyväisenä merkille, että Vampiira oli saanut Vladin kiinnostumaan itsestään. Montmartre oli huolissaan, sillä hän ei tietenkään halunnut mitään naikkosta itsensä ja isänsä väliin häiritsemään. Boris näytti eksyneeltä seottuaan askelissa, mutta Vlad ja Vampiira katsoivat toisiaan lumoutuneina.

 

 

Sitten Boris pääsi taas rytmiin mukaan ja ilahtui hänkin Vladin ja Vampiiran orastavasta romanssista, koska näiden kahden liitto tietäisi hänenkin arvoasemansa kohenemista yhteisössä.

 

 

 

Vlad pyysi Ruhtinas Tepesin hiukan syrjemmälle keskustelemaan luottamuksellisesti. He nautiskelivat Bloody Maryja ja puhuivat pitkän tovin välillä vakavana välillä hymyillen vinosti. Selvästi oli jotakin suunnitteilla.

 

 

 

Aamunkoitteessa vampyyrit vetäytyivät arkkuihinsa nukkumaan.

 

 

 

Nadian ja Nocturnon matkalaukut olivat edelleen majatalossa ja Merlin oli luvannut noutaa ne sekä luovuttaa avaimen ja maksaa laskun. Hän keksi selitykseksi, että Nadia ja Nocturno olivat päättäneet jäädä hänen vieraakseen Wogwattien linnaan asumaan. Emäntä otti avaimen vastaan ja kiitteli maksusta. Hän ei yhtään ihmetellyt, ettei pieni ja surkea sivurakennuksen huone ollut houkutellut Nadiaa ja Nocturnoa jäämään majataloon pidemmäksi aikaa.

 

 

Ilmassa leijui sakeana häijyjen noitien lemua.

- Näyttää siltä, että tämä majatalo on täynnä toinen toistaan häijympiä noitia ja muita pahuuden palvojia. Sain haetuksi tavaranne, joten voimme lähteä, sanoi Merlin Nocturnolle.

 

 

Pahaksi onneksi Nadia ja Nocturno saivat kuulla, ettei laiva lähtisikään ennen kuin vasta illalla. Isot laivat eivät pääse ulos tästä luonnonsatamasta ennen kuin nousuvesi on korkeimmillaan ja kääntyy laskuvedeksi. He eivät uskaltaneet näyttäytyä kylällä siinä pelossa, että joku häijyistä noidista sattuisi näkemään heidät. Niinpä he viettivät aikaa istuen ja rupatellen vanhan linnakkeen terassilla. Oli parasta pujahtaa laivaan vasta juuri ennen kuin se nostaisi ankkurin.

 

 

Myöhään iltapäivällä Nadia ja Nocturno viimein uskaltautuivat satamaan. - Onhan hienoa, ettei kukaan epäillyt mitään, kun Merlin haki tavaramme majatalosta. Isäsi päiväkirja on turvassa kaikki on hyvin, kunhan vain pääsemme avomerelle, sanoi Nocturno ja Nadia nyökytteli päätään tyytyväisenä.

 

 

Salamyhkän piskuisen saaren piskuinen luonnonsatama oli todellakin vain vähäinen lahdenpoukama. Oli ihme, miten noin suuri purjealus oli lainkaan mahtunut sinne. Mutta siinä se vain oli ja Nadia ja Nocturno astelivat laskusiltaa pitkin kannelle, sillä nousuvesi oli nyt korkeimmillaan ja kohta olisi lähdön hetki.

 

 

Merivesi oli niin korkealla, että se melkein tulvi kadulle. Pimeä laskeutui heti, kun Nadia ja Nocturno olivat astuneet laivaan. Matka Etelä-Simerikkaan kestäisi vähintään koko yön ja sitten he olisivat lopullisesti turvassa vampyyreiltä.

 

 

Niin he luulivat, mutta heti hämärän laskeuduttua kolme päättäväistä vampyyriä kohosi siivilleen ja lähti voimakkain siiveniskuin etenemään kohti tuntematonta määränpäätä. Vlad oli päättänyt toteuttaa oman suunnitelmansa Nocturnon taltuttamiseksi ja hänen avukseen lähtivät Montmartre sekä Ruhtinas Tepes. - Nocturnon ei olisi kannattanut olla ihan niin ylimielinen minua kohtaan, ajatteli Vlad, sillä nyt en voi levätä ennen kuin saan hänet kiinni. Jos hän olisi ollut nöyrempi, olisin ehkä saattanut antaa hänelle anteeksi hänen heikkoutensa, mutta nyt... maltan tuskin odottaa että saan hampaani isketyksi hänen kurkkuunsa!

 

 

 

Vanha puinen laiva nitisi ja huokaili, kun sen kölin alla virtaava voimakas laskuvesi auttoi sen ulos satamasta. - Hip-hei, kokka kohisten kohti uusia seikkailuja, huudahti Nadia innoissaan. - No tämä on nyt laivan ahteri, jossa me nyt seistään, tokaisi Nocturno takaisin, niin kuin sillä olisi ollut jokin suurempikin merkitys. Nadiaa harmitti Nocturnon viisastelu.

 

 

 

- Voisin katsella noita kuohuja vaikka kuinka pitkään, sanoi Nadia kurkistellen mustana alhaalla vellovaa vettä ja valkoisia vaahtopäitä partaan yli.

- Niin minäkin, vastasi Nocturno ja lisäsi sitten hetken mietittyään - Eikö olekin ihmeellistä, miten tämä laiva lipuu vedessä kuin itsestään. Koska eihän tässä ole moottoria ollenkaan.

 

 

 

- Ainakin meillä on tilava ja tyylikäs hytti, sanoi Nadia, jota laivan keinuminen oli alkanut etoa.

- Otetaanko pienet nokoset ennen illallista? ehdotti Nocturno toiveikkaana.

 

 

 

Hiukan myöhemmin Nocturnon vetäessä sikeitä, Nadia nousi hiljaa sängystä ja otti esiin kirjeitä, joita hän halusi lueskella rauhassa. Hän halusi tietää, millaiseen paikkaan sitä oikein oltiin menossa.

 

 

Nadia yritti selvittää, mitä hänen isänsä oli kirjoittanut ja nyt ennen niin epäselvä käsiala olikin hänen ihmeekseen muuttunut helpommaksi lukea. Ihan niin kuin Merlin oli luvannut. Nadia uppoutui päiväkirjaan ja vertaili sitä vanhassa kartassa oleviin merkintöihin. Kaikki ei täsmännyt. Jotain oleellista tuntui puuttuvan, mutta hän ei osannut sanoa mitä, vaikka olisi miettinyt päänsä puhki.

 

 

 

Yö vierähti nopeasti ja pian Nadia huomasi taivaan vaalentuneen. Hän puki kiireesti päälleen ja nousi kannelle haistelemaan aamunraikasta meri-ilmaa. Hän tunsi itsensä onnekkaaksi saadessaan elää tällaista seikkailua. Maata ei ollut näkyvissä millään ilmansuunnalla, vain pelkkää aavaa merta. Aamu oli utuinen, mutta lämpötila oli näillä leveysasteilla jo selvästi korkeampi. Tuuli oli myötäinen ja leuto ja pörrötti Nadian tukkaa. Tällaisella tuulella purjeet paukkuivat kireänä ja matkanteko sujui joutuisasti.

 

 

 

Nadia ja Nocturno viettivät aikaansa kannella istuskellen. - Hei katso Nocturno, ihan kuin tuolla olisi maata näkyvissä! kiljaisi Nadia yhtäkkiä. Sitten hän sanoi käyvänsä vaihtamassa ylleen jotain kevyempää, koska tajusi, että ilma oli todella lämmin. He olivat vihdoin saapumassa perille Simbreroon.