Aluksi Simka-kansa eleli kalastamalla sekä keräilemällä ruokaa luonnosta: marjoja, hedelmiä ja juureksia sekä linnunmunia. He olivat ylpeän tietoisia ylivertaisesta alkuperästään. Hehän olivat auringon lapsia.

 

 

Akemi ja Celeste olivat metsässä ja kokeilivat uusia kasveja löytääkseen syötävää. Jotkut niistä olivat kitkeriä jotkut taas herkullisia.

- Katso, Akemi, huudahti Celeste, tämän kasvin tähkät ovat valtavia. Ja niin kauniin värisiäkin. Miltähän ne maistuvat?

- Nämä ovat hyvän makuisia ja tähkät ovat todellakin isoja. Näitä meidän kannattaa kerätä, sanoi Akemi. Sitten hän alkoi miettiä itsekseen - Näitä on kyllä tässä kohden paljon, mutta aika kauan joudumme aina kävelemään, ennen kuin löydämme mitään. Voisimmekohan kasvattaa näitä itse?

 

 

Hiukan myöhemmin Celeste ihmetteli, mitä maatöitä Akemi oli tehnyt rantaniityllä. - Olen muokannut maata ja istuttanut siemeniä, selvitti Akemi ja lisäsi: - Kun kasvatamme ruokakasvimme itse, meidän ei tarvitse vaeltaa pitkiä matkoja viidakossa, jossa meitä uhkaa moni vaara. Koska tässä on lähellä vettä, niin voimme myös kastella viljelyksiämme kuivuuden yllättäessä.

- Voi Akemi, kyllä sinä olet sitten viisas, Celeste sanoi ja katsoi ihaillen miestään.

 

 

- Nyt meillä on lähellä ruokaa koko kasvavalle perheellemme. Olen päättänyt, että tästä lähtien tämän kasvin nimi on maissi, julisti Akemi ja Celeste nyökytteli päätän myhäillen.

 

 

Simkat raivasivat rantaniitylle vielä lisää pieniä peltotilkkuja ja alkoivat viljellä myös tomaatteja ja chilipaprikoita. Heillä oli useita eri lajikkeita kutakin. Maissejakin oli noin 70 eriväristä ja erikokoista lajiketta.

 

 

 

- Hei oletko huomannut, että kun olemme hoitaneet näitä kasveja huolellisesti, niin ne kasvavat paljon isommiksi kuin luonnossa ja tähkäpäitä on enemmän, totesi Celeste säteillen tyytyväsenä. - Niin, kastelusta on paljon vaivaa, mutta se kannattaa, totesi Akemi. Sitten hänen päässään alkoi kehkeytyä uusi suunnitelma työn helpottamiseksi. Hän ajatteli kokeilla kastelukanavien rakentamista.

 

 

Celesten ja Akemin lapset olivat jo kasvaneet isoiksi, kun eräänä päivänä tontin laidalle käveli nelijalkainen otus, jollaisia simkat olivat usein nähneet luonnossa. - Hei, älä pelkää, sanoi Aisha lähestyen eläintä maissintähkää ojentaen. Se kelpasi, koska eläin oli nälkäinen ja halusi napata helpon lounaan tämän ystävällisen tytön kädestä. Pikku hiljaa tyttö voitti eläimen luottamuksen ja niin hän pääsi pian silittämään sen päätä.

 

 

Vanhempiensa tietämättä Aisha oli kerännyt jo kokonaisen lauman näitä eläimiä läheiseen saareen. Ne kaikki olivat luottavaisia ja pitivät tyttöä ystävänään. Nyt oli tullut aika kertoa äidille. Aisha marssi päättäväisenä kotimajaa kohti.

 

 

- Voi kuinka suloisia eläimiä, Aisha. Olen niin ylpeä sinusta, kehui Celeste ja ihmetteli: - Miten sinä olet nämä saanut kiinni? Nehän eivät pelkää ollenkaan! Onpas niillä paksu ja villava turkki.

- Olen kesyttänyt ne maissilla ja mehevällä rantaheinällä. Ne pitävät siitä, että niitä rapsutetaan korvan takaa ja leuan alta. Ne voivat olla myös itsepäisiä ja suuttuessaan ne purevat ja sylkevät, mutta muuten ne ovat luotettavia. Niitä voi käyttää taakkojen kantamiseen ja niistä saa myös villaa, josta voimme kutoa huopia.

 

 

Celeste ihastui kovasti näihin kesyyntyneisiin eläimiin. - Luulenpa, että teistä on meille paljon iloa, hän sanoi ja rapsutti yhtä leuan alta.

 

 

Akemi kehui tytärtään: - Olet tehnyt suurenmoista työtä eläinten parissa, rakas tyttäreni Aisha. Olen sinusta hyvin ylpeä. Olet kaunis ja älykäs. Nyt meidän olisi löydettävä sinulle arvoisesi puoliso. - Voi ei, isä, ei. En halua lähteä sinun ja äidin luota minnekään, vastasi Aisha hiukan pelästyneenä sillä läheisessä kylässä asui kyllä muita simejä, mutta he eivät olleet simkoja vaan väriltään aivan oudon vaaleita. - Jäisin tänne hoitamaan laamoja, jos sallit, isä. Sallithan, ole niin kiltti, aneli Aisha silmät suurina.

 

 

Celeste keräsi kypsyneitä chilejä ja ajatteli, että koska niitä oli niin paljon, niitä voisi hyvinkin vaihtaa hedelmiin, joita toiset kyläläiset olivat keränneet. Aurinko on ollut meille suopea ja saanut kaiken kasvamaan hyvin.

 

 

Myös tomaattisato oli hyvin runsas. - Äiti hei, näitä on enemmän kuin pystymme syömään, huudahti Aisha, mutta kenties näitä voisi kuivata auringossa kuten chilejäkin.

 

 

Celeste ja Akemi vetäytyivät metsän laidalle osoittamaan hellyyttä toisilleen. - Haluaisin asua rauhassa omassa majassamme sinun kanssasi, kultaseni, sanoi Akemi ja lisäsi, on tullut aika etsiä hyvät puolisot lapsillemme. He voivat rakentaa omat majansa lähistölle.

- Voi Akemi, aika on kulunut niin nopeasti, vastasi Celeste. Lapsemme ovat kasvaneet aikuisiksi aivan huomaamatta. Heidän on tosiaan aika perustaa omat perheensä. Olisi ihanaa saada lapsenlapsia!

 

 

Myöhemmin kotimajalla Celesten keittäessä maissipuuroa suuressa padassa nuotiolla, Akemi kuunteli poikansa Khoratin selostusta, kuinka Aurinko oli kaiken elämän lähde ja ylläpitäjä ja kuinka kaikki elollinen kuului Auringolle. - Tuo poika, vaikka onkin nuorempi veljeksistä, on oleva seuraajani suvun päämiehenä, ajatteli Akemi hiljaa mielessään. - Hänessä on suurta viisautta ja voimaa, jota esikoispojassani ei selvästikään ole. En vain voi kertoa tästä vielä, koska siitä aiheutuisi turhaa riitaa ja toraa, Akemi päätteli.

 

 

Niin elämä Auringon alla jatkui rauhallisena Simkabamba-joen mutkassa.

 

 

Seuraavana päivänä kylällä Akemi tapasi kauniin neidon, josta hän ajatteli tehdä puolison perijälleen Khoratille. Tyttö oli paitsi kaunis, myös ahkera, sillä hän oli kesyttänyt itselleen oman laamalauman ja osasi kasvattaa hedelmäpuita. - Tulethan käymään majallamme illalla, pyysi Akemi ja tyttö lupasi tulla.

 

 

Juhlasoihdut oli sytytetty, jotta tontti tekisi mahdollisimman hyvän vaikutuksen Khoratin tulevaan morsiameen, Varpuun. Akemi esitteli nuoret toisilleen.

 

 

Khorat oli tyytyväinen isänsä valintaan. Varpu oli kaunis. Sitten Akemi kertoi muitta mutkitta sopineensa tytön vanhempien kanssa naimakaupoista aiemmin päivällä. Asia oli jo sovittu ja seremoniat pidettäisiin seuraavana päivänä. - Eikö minun mielipidettäni kuunnella ollenkaan, ihmetteli Varpu.

 

 

Khorat oli innokas tekemään lähempää tuttavuutta tulevan puolisonsa kanssa, mutta Varpu pelkäsi tätä palavasilmäistä nuorukaista.

 

 

 

Khoratia vain nauratti. Hänestä oli kiihottavaa, että tytöllä oli voimakas tahto. - Ihanaa, pääsen kesyttämään äkäpussia, Khorat hymyili Varpulle itsevarmana. Varpu oli vähintäänkin tyrmistynyt, että asia oli sovittu häneltä kysymättä, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, sillä vanhempien sana oli laki. Toisaalta olihan Khorat komea ja varakasta sukua.

 

 

Sitten vanhempi veli Akhnat osoitti kiinnostuksensa veljensä tulevaa puolisoa kohtaan. Joskus rakastumista ei voi estää, vaan kaikki vain tapahtuu. Varpu oli Akhnatin mielestä vastustamaton. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että tyttö oli jo varattu eikä Akhnat voisi saada häntä koskaan omakseen.

 

 

- Jos et halua Khoratia, minä otan sinut mielelläni, Akhnat sanoi rakastuneen hölmön pehmeällä äänellä ja unelmoivan näköisenä.

Khorat ei ollut uskoa korviaan eikä myöskään Varpu pitänyt ajatuksesta yhtään enempää, sillä Akhnat, joka oli vielä oudomman värinen kuin Khorat, nolasi nyt itsensä tällä käytöksellään.

 

 

Varpu tyytyi kohtaloonsa ja meni Khoratille puolisoksi lopulta ihan mielellään. Vaihtoehdothan olivat vähissä. Seremonian aikana heidän välilleen leimahti kuitenkin rakkaus, joka tuli yllätyksenä kaikille osapuolille (myös kirjoittajalle - heh).

 

 

 

Vihkiseremoniat olivat ehkä koruttomat, mutta ruokaa riitti ja juhlat kestivät läpi yön.

 

 

 

Aamun valjettua Aisha toi julki ajatuksen, jota oli jo jonkun aikaa ihmetellyt: - Olet vanhempi veljeni Akhnat, mutta kuitenkin Khorat on selvästi isän valinta seuraavaksi suvun päämieheksi. Oletko huomannut?

- Miksei hän siinä tapauksessa ole sanonut minulle mitään, vastasi Akhnat epäuskoisena.

 

 

 

- Olen isäni kaltainen ja ulkonäöltäni selvästi Auringon jälkeläinen. Siksi minä olen oikeutetusti seuraava hallitsija, sanoi Khorat Akhnatin ja Aishan kuunnellessa huolestuneina.

Celeste vain seisoi padan äärellä ruokaa laittaen eikä puuttunut puheeseen, sillä hän tiesi ja hyväksyi Akemin suunnitelmat täysin. Hän tiesi myös, ettei naisella ollut juuri sanottavaa miesten hallitessa maailmaa.

 

 

 

Celeste ymmärsi, että oli tullut aika selvittää perimysasia ja puhui ensin Akemin ja Khoratin kanssa sanoen: - Aika kuluu, Akemi. Jos olet tehnyt päätöksen seuraajastasi, niin nyt se pitää julkistaa.

- Päätökseni olen tehnyt, lausui Akemi, ja se on seuraava: Sinä Khorat olet lapsistamme älykkäin ja rohkein ja niin muodoin paras seuraaja, mitä voin ikinä itselleni toivoa. Alan siis kouluttaa sinua ja tästä lähtien kohtelemme julkisesti sinua seuraavana Auringon Poikana. Saat käyttöösi huomattavan omaisuuden ja palvelijoita. Saat myös rakennusmiehiä, jotka rakentavat sinulle sellaisen majan kuin haluat.

- Tämä on minulle suuri kunnia, isä. Lupaan olla luottamuksesi arvoinen. Luvallasi, isä, haluan varustaa armeijan ja valloittaa uusia alueita Auringon Pojan hallittavaksi.

- Saat siunaukseni hankkeellesi, poikani, vastasi Akemi ja jatkoi: - Tästä tulee vielä joskus suuri ja mahtava Simka-valtakunta.

 

 

 

Sitten myös Akhnat kutsuttiin majaan ja hänelle selvitettiin perimysjärjestys. Akemi sanoi: - Olen päättänyt, että Khoratista tulee perijäni ja hän on oleva seuraava Auringon Poika. Hän muuttaa omaan majaansa Varpun kanssa ja me muut jäämme tänne. Sinä Akhnat saat valita itsellesi puolison ja rakentaa hänen kanssaan oman majan, heti kun mahdollista.

 

 

 

Akhnat oli pettynyt ja vihainen ja kysyi suoraan oliko tämä joku salaliitto häntä vastaan. - Mikä voi olla syynä, ettet ole sinäkään sanallakaan maininnut koko asiaa, vaikka varmasti olet tiennyt, hän tivasi veljeltään.

- Jopa Aisha on älykkäämpi kuin Akhnat, ajatteli Akemi, mutta ei välittänyt puuttua poikiensa keskinäiseen välienselvittelyyn.

 

 

 

Akhnat joutui raivon valtaan ja oli vähällä hyökätä veljensä kimppuun. Kateus myrkytti hänen mielensä. Vain vaivoin hän pystyi hillitsemään itsensä. Hän tiesi, että suvun päämiehen sana oli laki, eikä sen uhmaaminen hänen asiaansa auttaisi. Täytyi olla ovelampi.

 

 

 

- Mikä huutava vääryys, että Khorat sai kauniin vaimon ja valtakunnan. Pitävät minua varmaan vähän tyhmänä, ajatteli Akhnat. Vielä minä niille näytän.

 

 

 

Khorat makasi tyytyväisenä verkkomatossa ja haaveili tulevasta. Olen saanut upean vaimon ja rakennan hänen kanssaan komean majan, paljon hienomman kuin isäni vaatimaton hökötys. Saamme paljon lapsia, hankimme valtavan laamalauman ja isot viljelykset sekä palvelijoita. Sitten kaikki, koko seutukunta, tulee kumartamaan minua hallitsijanaan. Ei tarvitse käyttää väkivaltaa, sillä kunhan he näkevät koko komeuden ja ymmärtävät ylivoimaisuuteni, he haluavat vapaaehtoisesti Auringon Pojan alamaisiksi ja suojelukseeni.

 

 

 

Eräänä yönä Khorat kulki metsään tarkoituksenaan löytää taikapuu, josta hänen äitinsä oli kertonut hänelle.

 

 

 

Metsässä taikapuun luona Khorat kohtasi terävää hammasrivistöään näyttävän suden. Se murisi hänelle uhkaavasti. Ikään kuin se olisi yrittänyt sanoa jotakin ja olisi odottanut vastausta, mutta eihän hän voinut ymmrtää mitä se tarkoitti.

 

 

 

Sitten Khorat asettui äitinsä neuvoa noudattaen puun syliin ja yritti tyhjentää mielensä maallisista ajatuksista. Se ei ollut helppoa.

Puu alkoi heti puhua hänelle, hän tiesi ja tunsi sen, mutta hänen oli vaikea saada selvää puun "puheesta", koska hänen omat ajatuksensa virtasivat niin voimakkaina ja jättivät vain vähän tilaa ulkopuolisille vaikutteille.

 

 

 

Aika tuntui pysähtyneen ja hän tunsi virkistyvänsä puun syleilyssä. Hetken kuluttua hän käsitti puun ilmoittavan, että taikapuut olivat päättäneet hyväksyä Khoratin uudeksi Auringon Pojaksi ja tukivat ja suojelivat häntä kykynsä mukaan. Vierellä odottava susi oli liittolainen ja tärkeä sanansaattaja, jota Khoratin tuli kuunnella. Khorat hymyili itsekseen, kun hän vihdoin alkoi tajuta, millaista ajatuksenvaihto taikapuun kanssa oli. Se oli taivaallista, kuin musiikkia pään sisällä. Luonto kaikkineen kuului Auringolle, myös sudet ja taikapuut.

 

 

 

Kun istunto taikapuun kanssa päättyi, Khorat huomasi ilokseen alkaneensa ymmärtää suden puhetta. Se sanoi: - Meidän on pidettävä silmämme ja korvamme auki. Vihollisia saattaa olla aivan lähipiirissäsi, sillä kaikki eivät kunnioita asemaasi uutena Auringon Poikana. Tarvitsemme vahvan ja viisaan hallitsijan ja siksi tuemme sinua, Khorat. Ethän petä luottamustamme, lisäsi susi suorasukaisesti.

- Suoraa puhetta, kuomaseni, sanoi Khorat, mutta pidän siitä. Meistä tulee varmasti hyvät ja uskolliset liittolaiset.

 

 

 

Pettynyt ja vihainen Akhnat vaelsi yksin vuorille ja katseli kelmeää kuuta synkissä mietteissä. - Minut on syrjäytetty kylmästi, koska ihonvärini on väärä. Olen perheen esikoinen ja mielestäni oikeutettu heimon seuraavaksi päämieheksi. Voin joko katsoa sivusta veljeni Khoratin menestystä tai ryhtyä salaiseen kapinaan. Oi Kuu, äitini synnyttäjä, auta minua. Vahvista minua ja auta minua asettumaan johtajaksi veljeni sijaan!

- Poikani Akhnat, kuulen pyyntösi, mutta en voi sinua auttaa, vastasi Kuu. En voi auttaa, sillä kaikki valo on lähtöisin Auringosta, myös minun valoni on lainassa Häneltä. Mahtava Aurinko hallitsee maailmaamme ja Khorat on hänen jälkeläisensä. Sitä en voi muuttaa, mutta voin opettaa sinulle parantavia loitsuja ja tehdä sinusta näkijän, heimon shamaanin. Sillä tavalla voit lunastaa paikkasi heimosi arvostettuna jäsenenä suututtamatta Aurinkoa. Yön voimat olkoot kanssasi!

 

 

 

Khorat palasi yöllisestä istunnostaan täysin virkeänä, vaikkei ollut nukkunut silmäntäyttäkään. Hän katsoi kohti nousevaa aurinkoa ja huusi: - Olen saavuttamassa unelmani koko valtakunnan herruudesta. Se on todella toteutumassa eikä mikään voi minua enää estää! Kaikki kuuluu mahtavalle Auringolle eli siis minulle Hänen edustajanaan maan päällä. Olen kaikkein mahtavin. Pian kaikki kansat kumartavat minua - MINUA! Muah-hah-hah-haa!