Lorem Wogwatin salaisessa kammiossa Nadia oli huomannut Wogwattien perinteisen taikapallon käytön luultua vaikeammaksi:

- Tuossa taikapallossa täytyy olla jotain vialla, sillä en saa sitä toimimaan, vaikka kuinka yritän. Jospa se on mennyt rikki lojuttuaan pitkään luolan lattialle unohdettuna. Olisi luullut noin arvokkaan esineen ansaitsevan suojakseen laatikon. Voihan olla, että ohjekin on puutteellinen, valitti Nadia Loremille yritettyään turhaan tutustua taikapallon saloihin.

- Niin, totta kylläkin. Arvokasta esinettä olisi tuskin jätetty lattialle ihan noin vaan. Ehkä se lakkasi toimimasta jo simkojen aikaan. Luulenpa, että tässä on vielä jotakin, jota emme tiedä. Mutta mitähän se voisi olla, ihmetteli Lorem vastaukseksi.

 

 

Perimätiedon mukaan taikapallolla pystyi vaiikuttamaan tulevien tapahtumien kulkuun. Nadia yritti sinnikkäästi yhä uudelleen ja uudelleen, sillä hän halusi varmistaa tulevien suunnitelmiensa onnistumisen, mutta taikapallo ei antanut hänelle tulevaisuuden avaimia. Sen sijaan se kertoi vanhasta kolmen laista: saat takaisin hyvät ja pahat tekosi kolminkertaisesti itsellesi. Tämä laki oli ollut voimassa jo aikojen alusta lähtien ja se oli itse asiassa Nadiallekin jo tuttu.

 

 

- Taikapallosta on ollut kyllä hyötyä kosmisten lakien ymmärtämiseen, mutta ei se anna minun nähdä tulevaisuuteen edes vilaukselta. Olen niin pettynyt, huokasi Nadia väsyneenä turhasta yrittämisestä.

- Jospa sitten keskittyisit taikavoimiesi kehittämiseen, ehdotti Lorem ja lupasi tutkia, mikä taikapallossa oikein kiikasti.

 

 

Nadia piristyi silminnähden, kun tuli puhe taikuudesta. Se luontui häneltä hyvin ja hän tiesi nyt löytäneensä oman alansa.

- Nautin niin kovasti taikuudesta. Haluan tulla hyväksi noidaksi ja opettelen keittämään hyvyysjuomaa. Sitten teen maailmasta paremman paikan kaikille olla ja elää, Nadia puhkui intoa ja Lorem hymyili hänen lapselliselle viattomuudelleen.

 

 

Sen jälkeen Nadia keskittyi sopan keittoon taikapadallaan Loremin talon takapihalla, jossa puut ja pensaat suojasivat naapureiden uteliailta katseilta. Hän oppi koko ajan uutta ja tuli yhä taitavammaksi. Hän sai huomata, että ahkeruus palkitaan.

 

 

Nadialle tuli mieleen, että ehkä häneltä oli jäänyt luolan hämärässä jokin taikapalloon kuuluva osa huomaamatta. Hänellä oli vielä tuoreessa muistissa kauhukokemus loputtoman pitkistä, pimeistä ja kosteista luolaston käytävistä. Hän arveli kuitenkin uusien taikakeinojensa auttavan, jos onnistuisi palaamaan luolaan.

- Miten voisin päästä luolaan takaisin? Suuaukko on sortunut enkä tiedä muuta yhteyttä luolastoon kuin sen putouksen, jonka kautta tulin ulos. Mutta siitä olisi turha yrittää pyrkiä sisään, koska vastavirta oli niin voimakas.

 

 

- Aiotko siis palata luoliin uudelleen? Tuskin löydät enää takaisin juuri siihen kammioon, josta sen pallon otit mukaasi, toppuutteli Lorem huolissaan, että Nadia eksyisi taas.

- No kiitti vaan. En minä tuollaista kannustusta tarvitse, puuskahti Nadia ja lisäsi, että varmaan Vito oli kätkenyt aarteen johonkin toiseen kammioon luolastossa, sillä kovin kauas hän ei olisi voinut sitä siirtää niin lyhyessä ajassa.

- Yritän juuri selvittää, miksi simkavaltakunta lopulta kuitenkin tuhoutui, vaikka heillä oli tuo taikapallo käytössään, sanoi Lorem ja arveli, että pallo oli saattanut mennä lukkoon jo tuolloin.

- Taikka sitten simkojen tekemät vääryydet kostautuivat heille kolminkertaisesti, kuten vanha kolmen laki määrää, mietti Nadia.

 

 

Tällä välin Simbreron kaupungin keskustassa:

 

Keskustorin rakennukset kylpivät keskipäivän ankarassa auringonpaahteessa ja ilma tuntui väreilevän tukahduttavan kuumana. Paikalliset simit viettivät siestaa.

 

 

Vito Tamacun oli palannut simien ilmoille piilotettuaan anastamansa aarteen varmaan paikkaan. Hän oli tyytyväinen, ettei Nadiasta ollut kuulunut pihaustakaan. Eihän Vito voinut tietää, että Nadia oli selviytynyt luolasta ulos toista kautta.

- Nyt on kulunut juuri sopivasti pari päivää luolan sortumisesta, hän tuumi, joten on parasta tehdä Nadiasta katoamisilmoitus. Hän oli päättänyt esittää kertomuksen, joka olisi mahdollisimman lähellä totuutta. Siten hän ei toivottavasti puhuisi itseään pussiin ja paljastaisi, että hän itse oli räjäyttänyt luolan katon.

 

 

 

Vito marssi päättäväisin askelin poliisiprefektuurin päämajaan toistellen mielessään tarinaa, jonka oli sepittänyt. Hän oli käynyt tarinan läpi monta kertaa ja uskoi sen olevan aukoton. Hän oli varma, ettei näkisi Nadiaa enää milloinkaan elossa.

 

 

 

Poliisipäällikkö oli juuri päättänyt siestansa ja otti Viton vastaan työhuoneessaan.

- Olin sisareni Nadian kanssa tutkimassa suurta luolastoa, kun käytävä yllättäen sortui. Onnistuin raivaamaan itseni ulos, mutta sisareni jäi loukkuun eikä vastannut huutoihini. Hän on ehkä loukkaantunut ja tarvitsee apua. Nyt olisi kiireesti järjestettävä etsintäpartio, Vito selitti niin vakuuttavasti kuin osasi.

 

 

- Vai suurta luolastoa, tunnen paikan suurin piirtein. Tietääkseni alueella ei ole nyt ollut isompaa maanjäristystä eli miten pahasti luola sortui? Putosiko katosta muutamia kiviä vai onko se kokonaan romahtanut? kyseli poliisipäällikkö.

 

 

Vito kertoi vain yhden käytävän tukkeutuneen, mutta luolasto oli muutoin ennallaan.

- No sitten me äkkiä vapautamme luolaan vangiksi jääneen sisaresi ja saamme hänet sairaalahoitoon, jos tarvetta on, poliisipäällikkö nauroi itsevarmasti. Vitoa ihmetytti tuo nauru. Hänestä tässä ei ollut mitään huvittavaa.

 

 

Varjot alkoivat jo pidetä ennen kuin poliisipäällikkö lähti tutkimaan ilmoitettua katoamista ja luolasortumaa. Hän muisti isoäitinsä pitäneen luolaa kirottuna paikkana, josta piti pysyä kaukana tai tapahtuisi kauheita asioita. - Vanhojen eukkojen taikauskoa, hän kuittasi asian pois mielestään.

 

 

Poliisipäällikkö saapui paikalle vanhalla ruostuneella jeepillään. Nuo vartijapatsaat olivat aina saaneet kylmät väreet kulkemaan hänen selkäpiissään. Ne olivat niin tiukkailmeiset ikään kuin ne tietäisivät jotakin.

 

 

Vito esitteli poliisipäällikölle paikkaa, jossa luolan suuaukko oli sijainnut.

- Tämä on kyllä aika pahasti sortunut tästä, Vito sanoi ja arveli, että oli tapahtunut uusi sortuma sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt hakemaan apua.

 

 

Poliisipäällikkö käveli sortuneen luolankaton päällä ja ihmetteli, oliko tässä muka ollut joskus luolan sisäänkäynti. Hän muisti sen olevan toisennäköinen, vaikka hän olikin viimeksi käynyt luolassa ollessaan vasta nuori poika, eli aika kauan sitten.

 

 

- No, niin se sortuma on sitten muovannut tämänkin paikan ihan erilaiseksi. Ei voi mitään, tuumi poliisipäällikkö muistaen jälleen luolan kirouksen. - Parasta hakea ruumiskoira avuksi etsintöihin, sillä ei tuollaisesta kivikasasta ole kukaan voinut selviytyä elossa.

 

 

 

Tällä välin ilkeän noidan into ei ollut laantunut ollenkaan pienestä vastoinkäymisestä. Hän oli varma, että voisi riistää Suuren Maagin muistiinpanot itselleen, jos saisi tämän tyttären, Nadian, kiinni heti tuoreeltaan ennen kuin tämän taikavoimat vahvistuisivat.

- Hiio-hoi ja hopoti-hop, matkaan luutani! hän huudahti ja ohjasi luutansa lentoradan takaisin kotiinsa vanhan hautausmaan taakse.

 

 

- Parasta tutkia taas pahuuden käsikirjaa, jotta löytäisin tilanteeseen sopivan loitsun, noita-akka tuumi ja hänen lemmikkihämähäkkinsä seurasi vieressä langassa roikkuen.

 

 

- Houkuttelen sen Nadian ansaan. Eikä hän voi aavistaakaan, mikä häntä odottaa, kjäh-häh-hää...

 

 

- Sisiliskon häntiä, myrkkyseitikin hetuloita, karviaismarjan karvoja...hmmm... mitäs vielä... niinpä niin, sumuisten vuorten gorillan kyyneliä ja avaruuspölyä. Ham-ti-dam-damm, ilkeä noita hyräili itsekseen sekoittaessaan sakeaa keitostaan mustassa padassa. Hän keskittyi puuhaansa niin, ettei huomannut jonkun lähestyvän.

 

 

Lorem Wogwat oli päättänyt käydä selvittämässä, mitä ilkeä noita oikein tiesi Wogwattien taikapallosta. Ehkä puuttuva osa löytyisi täältä. Lorem oli melko varma, että noidalla oli sormensa pelissä.

 

 

Noita päästi räkäisen naurun kuultuaan, millä asioilla Lorem liikkui.

- Viis minä veisaan mistään Wogwattien esineistä. Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni kenellekään. Häivy tontiltani, huusi noita vihastuneena.

Lorem tajusi, ettei noidan kanssa voinut neuvotella ja arvasi tehneensä virheen tullessaan tänne. Paikalle osunut susi ei mahtanut mitään asioiden saamalle käänteelle.

 

 

Lorem lähti pois pettyneenä. Noita tiesi Wogwateista sen verran, että niihin tehosi vain yksi keino: tuli. Niinpä hän loitsi sopivankokoisen tulipallon ja heitti sen pahaa-aavistamattoman Loremin selkään.

 

 

Loremin vaatteet syttyivät tuleen ja paloivat iloisella liekillä. Noita katseli sivusta ja hykerteli tyytyväisenä. Tokihan hän tiesi, että Lorem oli Nadian ainoa auttaja näillä nurkilla, ja oli riemuissaan saatuaan näin tilaisuuden päästä tästä eroon.

 

 

Eipä aikaakaan kun viikatemies jo saapui noutamaan Loremin.

 

 

Varmistuttuaan siitä, että Lorem todella oli poissa, noita hyppäsi iloisesti rallatellen luudalleen ja lähti matkaan pullollinen vastakeitettyä taikalientä taskussaan.

 

 

Samaan aikaan turvatalossa: voimakas energiavirtaus läpäisi yhtäkkiä Nadian ruumiin sähköiskun lailla ja hän tunsi kylmän ilmavirran pyyhkäisevän kasvojaan. Siitä hän ymmärsi jotakin vakavaa tapahtuneen Loremille. Tämä oli hänen tapansa varoittaa Nadiaa vielä viimeisen kerran. Nadia oli lohduton, sillä hän käsitti olevansa aivan yksin, nyt kun Lorem oli poissa.

- Parasta varautua pahimpaan, Nadia tuumi synkkien aavistusten täyttäessä hänen mielensä.

 

 

Kun noita saapui aivan kuten Nadia oli arvellutkin, hän sai yllättävän vastaanoon. Nadia oli valmiina ja kävi viipymättä hyökkäykseen.

 

 

Tästä tuli hyvän ja pahan noidan taisto, johon Nadia oli koko noitaopintojensa ajan yrittänyt valmistautua. Hän oli opetellut pahan noidan karkotusloitsun, mutta ei tietenkään ollut voinut kokeilla sitä käytännössä kertaakaan. Ja nyt oli tosi kyseessä. Paha noita kaiveli ja kaiveli taskujaan löytääkseen sen pienen pullonsa...

 

 

Nadia ennätti kuitenkin ensin ja lähetti nopealla pyöräytyksellä taikasauvansa kärjestä vahvan valonsäteen, joka ympäröi noidan. Tämä yllättyi täysin ja yritti entistä kiivaammin kaivaa taskun pohjalta pientä pulloa, mutta turhaan.

 

 

Noita tunsi valtavan voiman tarttuvan itseensä ja vetävän hänet mukaansa. Hän ymmärsi lähtöhetkensä koittaneen, mutta ei tiennyt minne joutuisi. Nadiakaan ei tiennyt minne noidankarkotusloitsu oikeasti veisi pahan noidan, mutta ei hän juuri nyt välittänyt tietääkään.

 

 

Yksinäinen susi oli nyt ennättänyt myös paikalle. Se oli taaempaa seurannut henkeään pidätellen noitien taistoa. Nyt se saapui Nadian luo ja kertoi Loremin kovan kohtalon. Sitten susi onnitteli Nadiaa: - Olet tehnyt hyvän teon ja se palkitaan sinulle vielä joskus kolminkertaisesti. Mutta nyt tule mukaani niin näytän sinulle jotakin, lausui susi hymyillen leveää sudenhymyään.

 

 

Nadia oli vielä aivan täpinöissään noitataistelun jäljiltä, mutta halusi silti tietää, mitä sudella oli asiaa. Niinpä hän lähti seuraamaan tätä kohti viidakkoa. He vaelsivat pitkään ja Nadialle alkoi jo tulla nälkä. Onneksi hän löysi matkan varrelta banaanipuita, joiden antimista hän saattoi nauttia.

 

 

Susi veikin Nadian suoraan Viton luokse. Vito järkyttyi syvästi nähdessään Nadian, jonka luuli kuolleen ja tulleen haamuna kummittelemaan. Tämä luulo karisi kuitenkin nopeasti, kun Nadia avasi suunsa ja alkoi sättiä Vitoa ankarasti. Arvatenkin Nadialla oli pari valikoitua sanaa sanottavanaan.

 

 

Susi sai tarpeekseen Viton surkeista selittely-yrityksistä ja hyökkäsi säälimättä tämän päälle. Ei tarvittu kuin yksi sopivaan paikkaan osunut puraisu suden vahvoista leuoista ja Vito kaatui maahan.

Nadia oli kauhuissaan. Eihän hän olisi halunnut vahingoittaa omaa veljeään, vaikka tämä olikin osoittautunut roistoksi.

 

 

 

Nyt asialle ei mahtanut enää mitään. Vito oli saanut ansionsa mukaan ja jäi makaamaan liikkumattomana pensaan juurelle, josta hänet löydettäisiin joskus, kenties jo huomenna, kenties vasta viikkojen kuluttua.

 

 

 

Aamu oli jo valjennut, mutta aina vain susi mennä jolkotti edellä ja Nadia seurasi kompuroiden perässä miten taisi. Hän joutui luottamaan täysin suden paikallistuntemukseen, sillä hän itse oli menettänyt suuntavaistonsa jo aikoja sitten. - Mihin meillä on niin kiire? Hidasta tahtia nyt edes vähän, Nadia aneli, mutta susi ei tuntunut välittävän vaan jatkoi omaa tasaista vauhtiaan. Se oli tottunut liikkumaan viidakossa eivätkä risut tai kivet olleet sille mitään esteitä kuten Nadialle.

 

 

 

Susi näytti tietävän täsmälleen, minne oli johdattamassa Nadiaa. - Vien sinut paikkaan, josta osaat itse kotiin. On tärkeää, että jatkat noitaopintojasi, sillä pelkään ilkeän noidan vielä palaavan. Älä ole huolissasi Vitosta tai aarteesta. Viton kohtalo oli ennalta määrätty ja aarre on kätkettynä samaan luolastoon, mistä se löytyikin, mutta eri kammioon. Tiedän missä se on, eikä sitä sieltä kukaan löydä, joten sinne ei meillä ole mitään kiirettä. Vien sinut sinne sitten myöhemmin.

 

 

 

Nadia oli kovin helpottunut, kun hän tunnisti paikan, missä oltiin: aivan hänen oman palstansa tuntumassa. Hän nousi luudalleen ja lennähti pikimmiten takaisin majapaikkaansa Wogwattien taloon. Siellä hän pääsisi vihdoin rauhassa pohtimaan, miten saisi vampyyrien kynsiin joutuneen poikaystävänsä Nocturnon takaisin.

 

 

 

Opiskellessaan lisää noituutta Nadia oli keksinyt keinon, jota voisi käyttää Nocturnon vapauttamiseen. Reippaasti hän päätti käydä härkää sarvista ja meni puhumaan suoraan Nocturnon isälle, Vlad Draculalle, joka oli itseoikeutetusti suvun päämies ja tunnettu jyrkistä mielipiteistään.

 

 

 

Vladin mielestä Nadia oli röyhkeä tullessaan hänen puheilleen vaatimaan Nocturnon jättämistä rauhaan. Hän halusi kuitenkin kuulla, miten tämä perustelisi vaatimuksiaan. Jotain outoa tytössä kyllä oli. Hän oli jotenkin muuttunut. Tuo kummallinen himertävä sinihehkuisuus kävi Vladin hermoille. Hän ei voinut ymmärtää, mitä se oli.

 

 

 

Nadia keskitti kaikki taikavoimansa Vladin taivuttelemiseen. Sininen hehku oli maaginen voimakenttä, joka vain kasvoi kunnes se lopulta saavutti kohteensa ja ympäröi tämän. Kun Vlad oli maagisen voiman vallassa, hän huomasi yllättäen olevansa sitä mieltä, että Nocturnon piti parantua vampirismista. Sehän oli ennenkuulumatonta! Nadia pääsi nyt ohjailemaan Vladin mielipiteitä ja syöttämään hänen päähänsä omia ajatuksiaan. Mutta Vlad ei tajunnut Nadian ohjailevan mieltään vaan luuli itse keksineensä, että olisikin parasta antaa Nocturnon mennä ja elää omaa elämäänsä.

 

 

Nadia riemuitsi äänettömästi Vladin tehdessä lähtöä. - Jesh!! Nadia aivan kihisi innosta onnistuttuaan mielipiteenmuokkauksessaan, vaikka yritti sitä aivan ensimmäistä kertaa.

- En pidä enää ollenkaan Nocturnosta, ajatteli Vlad ja päätti palata entisille kotinurkilleen hyläten luopiopoikansa.

 

 

Seuraavaksi Nadia etsi käsiinsä Nocturnon, joka oli aivan masentunut ja onneton.

- En ole arvoisesi, Nadia, sanoi Nocturno apeana ja tunnusti tehneensä hirmutekoja, joita vain vampyyrit kykenevät tekemään. - En mahda itselleni enää mitään, minusta on tullut täysiverinen vampyyri! valitti Nocturno.

 

 

Nadia oli loistavalla tuulella eikä antanut toisen apatian tarttua itseensä. - Kas tässä sinulle pieni lahja, jonka olen ihan itse tehnyt, Nadia sanoi ja ojensi paketin yllättyneelle Nocturnolle.

 

 

Paketissa oli pullollinen uutetta, jonka Nadia oli keittänyt taikakirjoista löytämänsä ohjeen mukaisesti. Nadia kehotti Nocturnoa juomaan koko pullollisen kerralla.

 

 

Nadia seurasi jännittyneenä vieressä kuinka Nocturno vääntelehti tuskissaan uutteen vaikuttaessa hänen elimistössään.

 

 

 

Jostain oli taas yksi susikin ilmestynyt paikalle. Se oli hyvin suojelevainen eikä pitänyt Nocturnosta vaan näytti hampaitaan ja murisi tälle vihaisena.

Nocturno ei välittänyt suden uhkaavasta käytöksestä, koska oli niin ihmeissään uutteen aiheuttamasta muutoksesta. - Hei ihan käsittämätöntä, mutta olen parantunut vampirismista, hän huudahti onnellisena.

Silloin susi lauhtui ja lausahti tyynesti: - Voi sinua Nadia, olet tehnyt jälleen hyvän teon. Sekin palkitaan sinulle vielä joskus kolminkertaisesti.

 

 

Samassa olikin jo aamu ja aurinko nousi. Nocturno oli hyvillään varsinkin siitä, ettei aurinko enää polttanut häntä, vaan hän pystyi nauttimaan auringonpaisteesta kuten ennen lapsena. Nocturnohan rakasti aurinkoa. Hän puristi Nadian tiukkaan syleilyyn ja kiitti tätä koko sydämestään. - Sinusta on tullut mahtava noita. Minä olin jo aivan varma, että kohtaloni on sinetöity, mutta sinä pelastit minut, hän hihkui innoissaan.

 

 

Silloin Nadia päätti hiukan esitellä taitojaan ja näytti, miten hän nyt pystyi siirtymään paikasta toiseen ajatuksen voimalla. Nocturno jäi katsomaan suu auki hämmästyksestä, kun Nadia katosi nopeasti hiipuvan valojuovan sisään ja oli yhtäkkiä poissa.

 

 

 

 

- Missäs kävit? kysyi Nocturno naureskellen Nadian palattua takaisin ja onnitteli tätä noitataitojen huipun saavuttamisesta. Itsekseen hän ajatteli: - Mahtavaa, rakkaani on oikea noita, heh-hee! Ihanaa, mitähän tästä vielä tuleekaan?

Niin alkoi onnellinen aika. Nadia ja Nocturno saivat asua Wogwattien talossa, kunnes rakensivat oman talonsa valmiiksi Nadian tontille.

 

 

Kun elämä näin oli järjestyksessä, Nadia alkoi pohtia, mihin ryhtyisi seuraavaksi. Taikapallon arvoitus ei selvinnyt hänelle, mutta hän jätti sen varmaan talteen Wogwattien taloon. Ehkäpä jostain ilmestyisi vielä joku tietäväinen Wogwatti, joka osaisi käyttää sitä.

 

 

 

 

Tämä tarina päättyy tähän.