Maailman synty: aikojen alussa oli ei ollut muuta kuin vettä ja sen yllä kaiken peittävä sametinpehmeä pimeys. Mistään ei näkynyt valon pilkahdustakaan. Oli hipi hiljaista ja vain leuto tuuli henkäili saaden veden pinnan väreilemään kevyesti. Eipä aikaakaan kun hiljaisuuden rikkoi etäältä kaikuva kimeä ääni "krii-krii-krii".

 

 

 

Kaukaisuudesta lähestyi suuri, yksinäinen lintu tuulessa harvakseltaan siipiään lyöden. Krii-krii-krii, huusi tämä suuri vaakalintu ja liiteli vetten päällä etsien sopivaa pesäpaikkaa. Sen harmiksi kaikkialla oli vain vettä. Se halusi munia munan ja sillä alkoi olla jo hoppu.

 

 

 

Se oli saanut kaarrella kauan tyhjyydessä, ennen kuin huomasi vedestä pilkistävän pienen kallionnyppylän. Se tunsi jo väsymyksen painavan siipiään ja ajatteli, että tuo pieni kari saa luvan kelvata pesäpaikaksi.

 

 

 

Se ei kuitenkaan voinut löytää mitään pesäntekoaineksia ja niin sen oli pakko munia munansa paljaalle kalliolle. Siinä se muna sitten kökötti kiikkerästi kallion päällä. Mutta kallionnyppylä olikin maaemon polvi, joka pilkisti esiin vedestä. Kun lintu hautoi munaansa, maaemon polvea alkoi kuumottaa ja se päätti kääntää kylkeä. Niinpä muna vierähti veteen ja halkesi kahtia...

 

Nadia tiesi näkevänsä unta vanhan opettajansa usein kertomasta tarinasta. Se oli tarina aikojen alusta, maailman synnystä kansantarun mukaan: munankuoren alaosasta tuli maa ja yläosasta taivaankansi. Munankeltuaisesta tuli aurinko ja moneen suuntaan räiskähtäneestä valkuaisesta tuli kuu ja tähdet.

 

 

 

Herättyään unesta Nadia näki mielessään vielä selkeästi vanhan opettajansa Guttanin lempeät kasvot ja muisti tämän lämpimänkarhean äänen sanovan: - Katsos, lapseni, niin sai maailma alkunsa ja siitä lähtien kuu ja aurinko ovat kiertäneet taivaankantta koskaan kohtaamatta toisiaan.

- Rakas, vanha Guttan - opetit minulle niin paljon tarinoita, Nadia mietti unenpöpperössä ja nousi hitaasti sängystä. Hänen vieressään Nocturno veteli edelleen sikeitä. Lämpö hulvahti Nadian sydämeen ja hän mutisi: - Mmm... oma mörököllini! Nadia kosketti nukkuvan miehen ohimoa kevyesti huulillaan ja hymyili lempeästi. Hän ei olisi millään halunnut herättää toista, mutta heidän oli aika nousta ja jatkaa matkaa.

 

Karun majatalon kalteri-ikkunoiden takana kalvakka aamu oli jo valjennut ja aallot löivät rauhattomina rantaan.

 

 

Aamiaispöydässä Nocturno sanoi: - On kyllä niin kolkko paikka ja vähän on kehnonpuoleinen aamupalakin. Kunhan pääsemme taas isompaan kaupunkiin, tarjoan sinulle jättisuuren pirtelön! Lähdetään saman tien muualle täältä. - Onhan täällä vähän ankeaa, vastasi Nadia, kalteritkin huoneen ikkunoissa. Samalla hän katseli Nocturnon auringonpolttamaa olemusta ja ajatteli, ettei liika auringonotto tehnyt hyvää alien-iholle.

- Voi poika parkaa, hän niin haluaisi ruskettua. Pitääkin muistaa ostaa lotionia, kunhan päästään taas käymään kaupassa, tuumi Nadia.

 

 

 

Vanha Guttan oli aikoinaan vannottanut Nadiaa pitämään perintöasiat visusti omana tietonaan, mutta nyt Nadia oli kuitenkin kertonut Nocturnolle isänsä kirjasta ja perintömaista Simbrerossa. Nadia mietti mielessään, oliko hän tehnyt virheen. - Minua huolestuttaa, kuinka paljon perintöni näyttää määräävän elämääni. Jo nyt se sai minut epäilemään rakastani. Mitähän seuraavaksi? Olemme luvanneet toisillemme pysyä yhdessä ja pitää toisistamme huolta, mutta minua pelottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olisi ehkä helpompaa jäädä tänne, mennä töihin ja perustaa vain heti perhe, pohdiskeli Nadia itsekseen.

 

 

 

 

- Kyllähän tätä katselisi vaikka koko päivän, mutta nyt minun täytyy laittaa se reppuuni, sillä olemme lähdössä retkelle läheiseen vuoristoon, ajatteli Nadia.

 

 

 

Edellisenä päivänä he olivat saapuneet tämän syrjäisen Salamyhkän saaren pieneen kalastajakylään Nadian järjestämälle lomamatkalle. Heillä oli huone varattuna saaren ainoasta majatalosta, joka sijaitsi rannan tuntumassa keskiaikaisen muurin vieressä.

 

 

 

Majatalon emäntä oli tervehtinyt heitä ystävällisesti jo pihalla. - Voi sentään, hän oli päivitellyt tohkeissaan, nyt on tapahtunut joku sekaannus. Luulimme teidän tulevan vasta ensi viikolla. Hotellimme on täynnä maallikkosaarnaajien vuosikokouksen osanottajia. Vapaana on vain vaatimattoman sivurakennuksen huone. Se on alkeellinen, mutta puhdas. Toivottavasti se kelpaa teille!

 

 

- Ei voi olla totta! Mitäs nyt tehdään, oli Nadia ihmetellyt pettyneenä. No ei kai sille sitten mitään voi, kun olemme tänne saakka tulleet, niin yövymme ainakin yhden yön, koska näin pienessä kylässä ei ole muutakaan majapaikkaa.

 

 

 

Hotellin sivurakennus oli todella vanha ja rapistuneen näköinen. Nadia ja Nocturno olivat katsoneet toisiinsa. - Tämähän on oikein nostalginen vanhan ajan majatalo, oli Nocturno sanonut, sillä hän oli halunnut sanoa jotain lohduttavaa Nadialle, joka oli järjestänyt matkan. Sitäpaitsi hänestä oli aina mukavaa yrittää nähdä asioiden hyvät puolet.

 

 

- No sisään sitten vain, oli Nadia sanonut rohkaistuneena ja marssinut ensimmäisenä ovelle Nocturnon seuratessa kannoilla.

 

 

Majatalon emäntä oli kertonut miehelleen laittaneensa ne kaksi Elboniasta tullutta simiä vanhaan sivurakennukseen. - Emmehän halua, että he näkevät meidän mustakaapuista kokousväkeämme, hän oli supattanut. - Luulevat heidän olevan "maallikkosaarnaajia".

- Ohhoh, sinäpä keksit ovelan hätävaleen, heh-heh, oli majatalon isäntä naureskellut, sillä todellisuudessa majatalo oli täynnä pimeyden voimia palvovia olentoja. Eräänlaisia uskonveljiä tietysti hekin.

 

 

 

- Mutta eikös sinun sukunimi ollutkin Dracula? Kuuluisan vampyyrisuvun jälkeläinen vai, oli isäntä kysellyt uteliaana Nocturnolta. Hän oli jo kuullut kokousväeltä, että Vlad Dracula etsiskeli poikaansa. Nocturnoa ei ollut miellyttänyt ollenkaan majatalon isännän tungetteleva tyyli vaan hän oli pitänyt tätä lipevänä lierona.

 

 

 

Hotellin kaikki yhteiset tilat, kuten tv-huone olivat tietenkin vapaasti vieraiden käytettävissä. - Surkea paikka. Onneksi täällä on sentään edes videopeli, Nocturno oli ajatellut, mutta piti silti hyvänä asiana, että täältä oli riittävästi välimatkaa kotiin. Hän oli tyytyväinen päästyään pois isänsä ulottuvilta. Hän ei ollut koskaan halunnut ryhtyä vampyyriksi, mutta vasta viime aikoina hänelle oli valjennut, että hänen isänsä piti häntä petturina ja suvun häpeätahrana. Nocturnon oli vaikea uhmata isänsä tahtoa, mutta tilanne nyt vain oli näin ja se teki hänet hyvin surulliseksi.

 

 

Nocturno oli alkanut pelata ja pian peli oli vienyt hänen koko mielenkiintonsa. Pelaamalla voi helposti unohtaa murheensa.

 

 

- Pahuksen Nadia tuli siihen häiritsemään kesken pelin. Olis nyt hiljaa, oli Nocturno ajatellut. Nadia oli yrittänyt selittää hänelle isänsä kirjasta ja sen vaikeaselkoisuudesta, jonka takia hän oli halunnut heidän tulevan tänne. Juuri täällä, tällä saarella eleli yhteyshenkilö, eräs wogwatti, joka tiesi paljon ja olisi toivottavasti halukas auttamaan. - Odotan kovasti saavani häneltä lisätietoa isästäni ja suvustani. Tietysti oli myös se kartta, joka piti muistaa pyytää, oli Nadia sanonut.

Nocturno oli ynähdellyt vastaukseksi jotakin, sillä hän oli kuunnellut vain puolella korvalla. Joku muu sen sijaan oli kuunnellut tarkoin...

 

 

Nadia ei ollut huomannut majatalon isäntää, joka oli tullut kuuloetäisyydelle viereiseen aulaan. - Ahaa, tämä oli tuumannut, nytpä siellä puhutaan mielenkiintoisia asioita. Hän oli höristänyt korviaan ja hiippaillut hiukan lähemmäksi kuullakseen paremmin. Nadia oli selvittänyt kärsivällisesti, kuinka heidän pitäisi nyt etsiä vuoristoalueelta Wogwattien linnaa, josta löytyisi lisätietoa jostain ja joku vanha kartta... mutta sitten isännältä olivat ratkaisevat sanat jääneet kuulematta. - Mikä kartta? Varmasti aarrekartta! Niin sen täytyi olla, hän oli tuuminut.

 

 

Isäntä kertoi vaimolleen kuulleensa, että nuoret olivatkin aarteenetsijöitä ja aarrekartta löytyisi Wogwattien linnasta. Lisäksi olen lähettänyt viestin Vlad Draculalle, että hänen poikansa on täällä. Pimeyden Ruhtinas tulee ja saan vihjepalkkion! - Hyvin toimittu ukkoseni, emäntä onnitteli miestään ja unelmoi jo kultarahoja sisältävästä kirstusta. - Niin ja ajatella, että saamme tänne sellaisen arvovieraan! Itse Pimeyden Ruhtinaan vierailu on kunnianosoitus majatalollemme ja meneillään oleva kokous onnistuu yli odotusten! hehkutti emäntä ja näki jo arvoasemansa kohoavan huimasti tämän ansiosta.

 

 

- Annamme heidän ensin noutaa kartan ja sieppaamme sen heiltä sopivan tilaisuuden tullen. Sen jälkeen vasta vangitsemme heidät. Vanha kunnon Vlad Dracula saa sitten hoidella heidät miten haluaa. Milloin hän saapuu? - Niin pian kuin pystyy lentämään tänne. Antaakohan hän meidän osallistua seremonioihin? Minusta vampyyrien veriorgiat ovat aina niin mielettömän upeita.... Toisaalta - poikaparka ei tiedä, mikä häntä odottaa, he-hee, riemukas vihkimys vampyyriksi vastoin tahtoaan! Pariskunta punoi tyytyväisenä juoniaan.

 

 

Pahaa aavistamaton Nadia oli kysellyt neuvoja emännältä: - Osaatko kertoa, miten pääsemme Wogwattien linnaan? Emäntä oli vastannut, että se oli syrjäseudulla vuoren rinteellä ja sinne vei pitkä ja mutkainen tie, eikä sinne ollut ihan helppo löytää. - Jos lähdette matkaan heti aamusta, niin ehditte perille iltapäivällä, oli emäntä sanonut.

 

 

Isäntäpariskunta ei näköjään alkuunkaan pitänyt Nadiasta. - Hirvittävä naikkonen, oli emäntä sanonut, mutta varsin sopiva veriuhri. Jos meillä on tarjota sellainen, vampyyreille emme itse ole vaarassa tulla purruiksi. - Oikea kaunotar hän on, oli isäntä vastannut. - Ja oivallinen vampyyriorgioiden vetonaula. Innostun jo niin, etten pysy kohta nahoissani, hän oli lisännyt hiljaa mutisten. Hän oli synkkääkin synkempien seremonioiden ystävä.

 

 

- Samaan aikaan vampyyrien talossa Elbonian kaupungissa Vlad Draculan nuorempi poika, Montmartre, tuli teini-ikäiseksi. Hän oli ylpeä sukujuuristaan ja malttoi tuskin odottaa vampyyriksi pääsyä. Hän rakasti yön pimeyttä ja oli luonteeltaan julma ja säälimätön, aivan veljensä vastakohta.

 

 

Vlad Dracula oli ollut kärsivällinen ja antanut vanhemmalle pojalleen, rauhaa rakastavalle Nocturnolle, aikaa ajatella asioita. Nyt kun oli selvää, ettei tämä aikonut noudattaa suvun perinteitä, Vladin mitta oli tullut täyteen. Hän oli laittanut sanan kiertämään kannattajiensa keskuuteen, että halusi löytää Nocturnon suorittaakseen tälle vampyyriksi vihkimyksen vanhojen perinteiden mukaisesti halusi tämä sitä tai ei. Vlad näki kaksi vaihtoehtoa: joko Nocturno alkaa vampyyriksi tai hänen on kuoltava. Suvun kunnia vaati niin.

 

 

- Sain juuri tietää, että Nocturno on eräässä majatalossa pienessä ja kaukaisessa kalastajakylässä Salamyhkän saarella, Vlad selitti sisarelleen Kreivitär von Schlottersteinille. Robotti Håkan kuunteli vieressä, kun Vlad jatkoi puhetta ja sanoi ottavansa Montmartren mukaansa ja pitävänsä komean initiaatioseremonian molemmille yhtäaikaa.

 

 

Kreivitär ei halunnut kuullakaan moisesta.- Ei-ei-ei, hän huusi. Ei vielä Vlad-veliseni, kyllähän Montmartren pitää saada käydä koulunsa loppuun, hän vaati. - Ja mitähän hyvää siitä koulunkäynnistä on ollut Nocturnon tai sinun poikasi Rüdigerin tapauksessa? napautti Vlad takaisin. - Ei mitään kouluja enää! Minä opetan poikani oikeiden vampyyrien tavoille. Se on ainoa oikea elämäntapa, uhosi Vlad syvällä rintaäänellä. Hän oli päättänyt ottaa tiukan linjan, koska oli syvästi pettynyt jälkikasvun haluttomuuteen liittyä yön varjojen joukkoon.

 

 

Vlad oli päätöksensä tehnyt ja Montmartre oli heti valmis noudattamaan isänsä toiveita. Hän ei pitänyt koulunkäynnistä ja oli ilomielin ryhtynyt siniveriseksi. Hän ei ymmärtänyt veljensä pakoilua, vaan piti sitä häpeällisenä ja anteeksi antamattomana moukkamaisuutena. Hän halusi nuoruuden kiihkolla puolustaa jalon sukunsa kunniaa. Vampyyrien perinteitä noudattaen he muuttivat itsensä lepakoiksi ja niin lähdettiin lentäen matkaan.

 

 

 

Varsin huomaamattomasti nämä kaksi öistä lentäjää laskeutuivat synkän kellotornin tasanteelle lepäämään juuri ennen päivänkoittoa. He olivat väsyneitä lennettyään koko yön, mutta täällä, tämän rakennuksen pimeissä kellariholveissa heillä olisi mahdollisuus nukkua koko päivä. Seuravana iltana pimeän laskeuduttua he voisivat taas jatkaa matkaa.

 

 

 

Alkuyöstä, kun kylmä ja kostea sumu jo verhosi tienoon, oli tullut aika Vladin ja Montmartren nousta jälleen siivilleen. Pieni vaanimistuokio sitä ennen oli toki paikallaan.

 

 

 

Wogwattien linnassa oli sininen kupolikatto ja se kohosi ylväänä yksinään pienen vuoristolammen rannalla kaukana kaikesta asutuksesta.

 

 

 

Wogwattien linnan nykyinen hallitsija, suvun päämies Merlin Wogwat, kuulosteli parvekkeella linnan pihalta kuuluvia ääniä. Siellä taisi olla sanansaattaja tulossa hän arveli tuntien olonsa levottomaksi. Hänellä oli ollut pahoja aavistuksia jo muutaman päivän ajan.

 

 

- Toivottavasti hyviä uutisia, hän yritti kuitenkin vakuutella itselleen. Olen saanut jo kauan odotella, että sisareni Guttanin huolehtima Nadia-tyttönen ilmestyisi ovelleni ja vastaanottaisi hänelle kuuluvan perinnön. Alan olla jo vanha ja pelkään aikani koittavan ennen kuin hän löytää tiensä tänne.

 

 

Sanansaattaja oli todellakin saapunut ja kertoi kuulleensa, että Nadia ja Nocturno olivat Salamyhkän kalastajakylässä ja tulossa seuraavana päivänä tänne ylös vuorelle. - Oi ilon päivä, ilahtui Merlin, vihdoinkin hän tulee! Juuri tämän halusinkin kuulla.

 

 

- Murrr...minulla on myös huonoja uutisia, murahti susi synkkänä, valitettavasti pahuuden voimat ovat liikkeellä. Kuulin, että Vlad Dracula on poikansa Montmartren kanssa matkalla tänne. He eivät tule hyvissä aikeissa, vaan suunnittelevat tiettävästi veriorgioita poikain kunniaksi. Alhaalla laakson majatalossahan oli jo valmiiksi kokoontuneena sen alan harrastajia.

Merlin vastasi tuohtuneena: - Se joukkio on täysiä amatöörejä! Luulevat voivansa luottaa Vlad Draculaan eivätkä ymmärrä pelätä sitä Pahuuden Ruhtinasta. Kiitos että toit viestin! Tässä sinulle palkkioksi herkkupala.

 

 

- No nyt selvisi, mistä ne pahat aavistukset johtuivat, Merlin ajatteli palattuaan linnaan. Hän päätti, että oli parasta varautua pahimpaan.

 

 

- Poikani Linus, nyt tarvitsen apuasi, sanoi Merlin vakavalla äänellä. Opetan sinulle Wogwattien salaisen reseptin. Haehan kätköstämme pussillinen plataanipurua ja purkillinen aurinkopölyä. - Heti, isä, vastasi Linus innokkaana. Hän ihaili ja kunnioitti isäänsä ja halusi oppia tältä kaiken mahdollisen tullakseen vahvaksi.

 

 

Linnaa ympäröivän lammen reunalla oli vesiputouksia, jotka kätkivät sisäänsä pienen luolan. Linus käveli epäröimättä sisään keskimmäisen putouksen kuohuihin ja katosi näkyvistä.

 

 

Linus viipyi poissa vain hetken ja ilmestyi jälleen mukanaan isänsä pyytämät salaiset ainekset.

 

 

Sitten isä ja poika sonnustautuivat juhlavan valkoisiin seremoniakaapuihin. - On tärkeää noudattaa tiettyä työjärjestystä ja pitää sopiva tuli padan alla koko valmistuksen ajan. Muuten liemi epäonnistuu ja kallisarvoiset aineet menevät hukkaan, Merlin tähdensi pojalleen, joka jännityksestä vapisevin käsin ripotteli pataan hirvensarvensuolan ja ajuruohon sekoitusta lausuen samalla mantraa, jonka vain wogwatit tunsivat.

 

 

Pata poreili mukavasti, tuli rätisi kivilattialla ja tumma savu levisi huoneeseen. Keitoksesta nousi vahva tuoksu. Linus keskittyi ja jatkoi ainesten lisäämistä tarkalleen isänsä ohjeiden mukaisesti. Hän halusi opetella taikajuomien valmistuksen perusteellisesti.

 

 

Kun keitos oli valmis, se pullotettiin pieniin pulloihin.

 

 

He valmistivat kahdenlaista taikajuomaa, toinen vihreisiin ja toinen sinisiin pulloihin. Linus oli onnellinen ja tyytyväinen onnistuneen sopankeiton takia.

 

 

 

Maasto oli vuoristossa karua ja ilma kirpeän raikasta. Kun Nadia ja Nocturno saapuivat Wogwattien linnalle, Merlin Wogwat tuli ulos ja tervehti heitä lämpimällä halauksella kuin vanhoja ystäviä. Nadia tunnisti heti hänen kasvoissaan samanlaiset kuviot kuin Guttanilla oli ollut. Merlin kertoikin, että Guttan oli hänen vanhempi sisarensa.

 

 

 

- On niin paljon asioita kerrottavana, sanoi Merlin. Ehkä olisi parasta istua hetki kahden kesken täällä ulkona. Iltahan on lämmin, Merlin lisäsi ja istahti kivelle osoittaen Nadialle toista kiveä istuinpaikaksi..

Nocturno tunsi itsensä ulkopuoliseksi ja unohdetuksi. Hän ei käsittänyt, kuinka Nadia saattoi noin vain heti luottaa tähän oudonnäköiseen mieheen. Nadia ja Merlin uppoutuivat keskusteluun.

 

 

Nocturno antoi Nadian jäädä Merlinin kanssa ulos ja lähti itse linnan sisätiloihin. Linnassa oli hyvin viileää ja kostean tunkkainen hiukan savunhajuinen lemahdus löi vastaan heti ovella. Hänen askelensa kaikuivat autioilla käytävillä. - Huu, onpas täällä kolkkoa, hän ajatteli.

 

 

Pian hän tapasi Linus Wogwatin, joka selitti hänelle, että wogwatit olivat vähään tyytyväistä kansaa. - Emme piittaa maallisesta omaisuudesta. Elämme syklisessä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa, sillä kuollessamme muutumme puuksi. Se vaihe kestää yleensä vähintään 50 vuotta ja sinä aikana keräämme voimia, jotta jaksamme taas ottaa simihahmon. Emme halua riistää maaemoa, vaan elämme sopusoinnussa.

Nocturnosta kaikki tämä oli niin ihmeellistä, ettei hän ensin keksinyt mitään järkevää sanottavaa. Sitten hän sai kysytyksi, miten wogwatit lisääntyivät.

 

 

- Voimme lisääntyä simivaiheen aikana normaalisti. Myös siemenien kylvämistä maahan ja taimien istuttamista on kokeiltu, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut, sillä taimesta kasvatetut wogwattipuut ovat vain puita eli ne eivät pysty muuntautumaan simihahmoon. Kaikki erikoiskyvyt säilyvät vain meillä siminä syntyneillä wogwateilla.

 

 

Ulkona aurinko oli jo laskenut ja Merlin kertoili verkkaisella äänellä: - Olen seurannut sukusi vaiheita satojen vuosien ajan. Sukupolvi sukupolvelta sukujemme välit ovat aina olleet luottamukselliset. Haluat varmaankin kuulla vanhemmistasi. Äitisi oli nukke kuten sinäkin ja isäsi, Merlinin ääni värähti, huoh niin .... isäsi menetti henkensä puolustaessaan kansaamme. Ymmärräthän, että kun olemme puun muodossa, emme oikeastaan voi itse puolustautua. Viime vuosikymmeninä Etelä-Simerikassa on kaadettu valtavasti sademetsiä aivan raakalaismaisesti. Myös meikäläisiä on menetetty paljon ja nykyään yksi harvoja suojapaikkoja, jossa olemme voineet viettää puuvaihetta rauhassa, on sinun sukutilasi. Se onkin metsittynyt lähes umpeen, koska kaikki wogwatit yrittävät päästä sinne puutumaan.

- Miksei täällä ole sellaisia wogwatti-puita, ihmetteli Nadia. - Etsimme koko ajan uusia mahdollisia puutumispaikkoja, sillä emme voi kasvaa näin karussa ja kylmässä maassa, vastasi Merlin eikä Nadialla ollut siihen mitään lisättävää.

 

 

Seuraavaksi Nadia halusi tietää isänsä kiroittamasta kirjasta. - Se on Varjojen kirja eli Grimoire. Jokainen maagi kirjoittaa sellaisen itselleen. Se koostuu muistiinpanoista ja loitsuista, joita hän on kehittänyt vuosien varrella. Se on hyvin henkilökohtainen ja voi vääriin käsiin joutuessaan aiheuttaa paljon vahinkoa, sanoi Merlin vakavana.

- Se on niin koukeroista käsialaa, etten saa siitä mitään selvää, valitti Nadia. Merliniä nauratti: - Se on isäsi laatiman monimutkaisen suojausloitsun syytä. Kirjaa oppii ymmärtämään sitä mukaa, kun omat taidot kehittyvät. Monet himoitsevat saada tämän kirjan käsiinsä, mutta onnistuimme pitämään sen piilossa. Pidä siitä hyvää huolta!

 

 

- Minun on varoitettava teitä, Merlin jatkoi vakavoituen äkisti. Vakoilijani on saanut tietää, että henkenne on uhattuna. Älkää menkö enää takaisin siihen majataloon, vaan poistukaa tältä vuorelta kiertotietä ja koko saarelta mahdollisimman pian. Mutta nyt, sanoi Merlin, menemme sisään, sillä tämä sumu on kosteaa ja kylmää. Emmehän halua vilustua.

 

 

Merlin vei Nadian linnan ylimmän kerroksen parvekkeelle, josta oli normaalisti huikeat näkymät alas laaksoon ja aina merelle asti. Nyt oli sumuinen ilta, joten näkyvyys oli nollassa. - Sinun tuloasi on odotettu kovasti, naurahti Merlin eikä Nadia voinut käsittää miksi. - No katsos, selitti Merlin, olet meille hyvin rakas. Luotimme isääsi ja luotamme samoin myös sinuun. - Voi ei, tuo ei kuulosta hyvältä, ajatteli Nadia. Ääneen hän sanoi: - Mitä te minulta tahdotte? Mitä jos haluankin vain elää omaa elämääni ja unohtaa koko jutun?

 

 

 

Nadiasta tuntui, että Merlin hiukan hermostui hänen huomautuksestaan, mutta silti se oli hänestä oikeutettu.

- Minä haluan ehkä vain perustaa perheen ja elää rauhassa, sanoi Nadia. - Tietysti voi tehdä niin, mutta pyydän sinua kuitenkin edes käymään ensin Simbrerossa, pidät siitä varmasti! Olemme huolehtineet sinusta kaikki nämä vuodet, jotta olet saanut elää normaalin lapsuuden, totesi Merlin. Mutta sinun olemassa olostasi tiedetään ja sinun on parasta valmistautua kohtaamaan vastustajasi. Olemme keittäneet taikajuomia sinun ja Nocturnon suojaksi, sillä hänelläkin on omat vaaransa voitettavanaan.

 

 

Merlin ajatteli, että Nadia oli järkevä nuori nainen ja pärjäisi vallan mainiosti varsinkin, kun hänellä oli Nocturnon kaltainen älykäs nuori mies kumppaninaan.

 

 

Sitten Merlin meni kirjakaapille ja kaivoi sen perukoilta esiin karttarullan. - Tätähän sinä tulit hakemaan, hän sanoi Nadialle.

 

 

Nadia oli innoissaan saatuaan kartan haltuunsa. - Aivan loistavaa, hän huudahti tarkasteltuaan karttaa hetkisen. En tiennytkään, että alue on niin iso ja siellä on kukkuloita, järvi ja mielenkiintoisia vanhoja rakennuksia, hän lisäsi. Kuka tämän kartan oikein on piirtänyt? - Sinun isäsi tietysti, kukapa muukaan, myhäili Merlin.

 

 

Mutta sitten Merlin paljasti varsinaisen salaisuuden: - Isäsi mukaan alueen vanhimpiin raunioihin on kätketty muinaisen Simka-kansan aarre. Se on sinun, jos vain onnistut löytämään sen. - Niinkö? Millainen aarre se on? kysyi Nadia. - En tiedä, mutta johtolankoja on varmaankin isäsi muistiinpanoissa. - Mutta enhän minä pysty lukemaan niitä muistiinpanoja! parahti Nadia epätoivoisena.

 

 

- Kun juot keittämäämme taikajuomaa, alat ymmärtää hiukan paremmin, vastasi Merlin ja johdatteli Nadian keittiöön, jossa Nocturno jo odotteli. Hänelle oli valmistettu oma juoma.

 

 

- Isäsi kehitti tämän juoman vartavasten sinulle. Kun juot sen, saat aimo tujauksen ymmärrystä taikamaailmasta ja pystyt lukemaan isäsi kirjoitusta paremmin. Tämä juoma tehoaa vain sinuun, eli kenenkään muun kohdalla vaikutus ei olisi sama. Tuo vihreä juoma auttaa vampirismia vastaan. Se sinun on juotava myös.

Nadia joi sinisestä pullosta ja juoma maistui aivan porevitamiinilta.

 

 

Nocturno joi vihreän juoman ja se oli hänestä pinaattikeiton, piparmintun ja kalanmaksaöljyn makuista paksua sekasotkua. - Yök, melkein oksensin sen ylös saman tien, hän puuskahti yrittäen pitää naamansa peruslukemilla voimakkaasta vatsanvääntelystä huolimatta.

 

 

 

- Älä sure, tässä on sinulle vielä toinenkin pullo, sillä tämän juoman vaikutus ei kestä kovin kauan. Jo viikon kuluttua sen teho on kokonaan hävinnyt, lausahti Merlin.

- Hei, auttaako tämä vihreä juoma siis vampirismia vastaan? Voi kuinka ihanaa! Olen ollut niin huolissani isäni takia. Hän kun saattaa yrittää tehdä minusta vampyyriä vaikka väkisin, sanoi Nocturno helpottuneena.

- Niin, ymmärrän toki. Kyllä sinun onkin syytä vältellä isääsi Nocturno, vastasi Merlin. Hän on tiettävästi raivoissaan ja matkalla siihen majataloon, jossa yövyitte. Jonkun on täytynyt kertoa hänelle, missä sinä olet. Älkää siis enää palatko sinne, vaan lähtekää toista reittiä merenrantaan ja nouskaa siellä odottavaan laivaan. Se vie teidät Etelä-Simerikkaan, kehotti Merlin.

 

 

 

Niin tuli jäähyväisten aika. - Ai niin, olin aivan unohtaa, Merlin muisti viime hetkellä, poikani Linus lähtee saattamaan teitä. Siten ette eksy tuolla pimeässä. Kun nyt olette juoneet tuon vampirismia ehkäisevän juoman, ei teitä pysty kukaan muuttamaan vampyyriksi noin viikkoon, mutta uskokaa minua, ette halua joutua noiden pahuudenpalvojien vangiksi. Niin että olkaa varovaisia! Merlin varoitti.

He halasivat pitkään.

- Kiitos kaikesta, Nadia kiitti Merliniä sydämensä pohjasta.

- Hyvää matkaa! sanoi Merlin ja jäi vilkuttamaan hyvästiksi.