Nadia kääntyi varovasti selälleen makaamaan. Joka paikkaa kolotti. Otsaa kuumotti ja kirveli mahtava kuhmu, jota koristi avohaava ja sen ympärille kuivunut veri. Hänen suunsa oli kuiva kuin beduiinin sandaali ja päätä särki niin, että se tuntui halkeavan pienestäkin liikahduksesta. Hän ei tiennyt, kuinka kauan hän oli virunut maassa. Kaikkialla oli tummia varjoja. Vain vuolaana virtaavan veden kohina täytti pimeyden.

 

 

 

Vesirajassa, kylmällä ja kostealla alustalla makaaminen sai Nadian värisemään vilusta ja hän pakottautui istualleen. Päätä huimasi ja hän tunsi huonovointisuutta. Hän yritti muistella, mitä oli tapahtunut. Missä hän oikein oli? Hän pesi kätensä ja kasvonsa kylmässä jokivedessä. Sitten hän muodosti käsillään kupin ja joi ahneesti. Vesi oli raikasta ja se piristi hiukan.

 

 

Noustuaan seisomaan Nadia katseli ympärilleen ja totesi olevansa luolassa. Sitten hän muisti tulleensa etsimään aarretta Viton kanssa. Aarre oli poissa eikä Vitoa näkynyt missään. Jostain kaukaisesta käytävästä kuului putoilevien kivien ryminää ja pistävän tomuista ilmaa pöllähti samalta suunnalta Nadian kasvoille. Hänestä kuulosti aivan kuin luolan katto olisi sortunut jossain etäällä.

- Apua, Vito, apua! hän yritti huutaa, mutta ääni takertui hänen pölyiseen kurkkuunsa ja ulos tuli vain käheää pihinää.

 

 

Nadiaa pelotti. Tarkistettuaan, ettei aarrekammiossa todellakaan ollut muuta kuin tyhjät seinät jäljellä hän päätti lähteä etsimään ulospääsyä. Silloin hänen katseensa kiinnittyi maassa nököttävään lasipalloon.

 

 

Pallo oli tosiaan lasia ja Nadiaa ihmetytti, kuinka se oli voinut säilyä ehjänä.

- Mikähän tämä on? Otanpa sen mukaani, koska se näyttää mielenkiintoiselta, Nadia tuumasi ja pani pallon talteen. Onneksi simien tavaraluetteloon mahtuu.

 

 

- Voi Vito, minkä teit! En pääse tämän joen yli millään, Nadia ajatteli. - Virtaus on niin voimakas, että se voisi imaista minut mukanaan maan uumeniin ja voisin hukkua. Sitä paitsi vesi on kauhean kylmää. Mutta jossakin tämän kaiken veden täytyy tulla ulos ja se tarkoittaa ulos pääsyä myös minulle. Olen melko varma, että tämä joki päätyy sinne palatsitontille, jossa se syöksyy ulos kalliosta valtavana putouksena, hän järkeili.

 

 

Luolan katossa olevat halkeamat olivat liian korkealla ja liian pieniä muutenkin, jotta niistä olisi voinut ryömiä ulos. Silti hän oli niistäkin kiitollinen, sillä niiden kautta pääsi hiukan valoa siivilöitymään luolaan. Ulkona oli näköjään kirkas aurinkoinen päivä, mutta luolassa oli silti hyvin hämärää. Käytävä haarautui ja Nadia valitsi umpimähkään loivasti ylös menevän reitin.

 

 

- No nyt tulin saman joen yläjuoksulle. Väärä suunta, harmitteli Nadia ja päätti etsiä reittiä, joka veisi alajuoksun suuntaan. Hän uskoi löytävänsä sitä kautta pois luolasta.

 

 

Käveltyään pitkin ja poikin luolan käytäviä Nadia alkoi olla jo niin uupunut, että pian olisi pakko pitää pieni lepotauko. Sitten hän kuuli edestäpäin erilaista veden solinaa ja hänen toivonsa virisi uudelleen.

 

 

Nadia kiiruhti askeleitaan ja saapui pieneen kammioon, joka vaikutti hänestä jonkinlaiselta palvontapaikalta alttareineen. Hän oli pettynyt, että tämäkin oli umpikuja. - Ei vieläkään luolan suuaukkoa, hän huokasi eikä jaksanut katsoa tarkemmin alttarirakennelmaa, sitä vartioivaa toteemia tai outoa munanmuotoista esinettä, jota reunustivat pienet mustat pääkallot. Hän halusi vain pois täältä.

 

 

Nadia istahti kivelle, painoi pään käsiin ja alkoi hiljaa itkeä väsymystään ja epätoivoaan. Hän ei huomannut silmäparia, joka tarkkaili häntä etäältä. Häntä oli seurattu äänettömästi jo hyvän aikaa.

 

 

Äkkiä Nadia havahtui huokuvaan hengitykseen, joka kuului aivan läheltä. Luolassa oli joku muukin. Hän ponnahti pystyyn pelästyneenä, sillä hänen viereensä oli tullut suuri, valkoinen tiikeri. Se sanoi: - Hei, ei minua tarvitse pelätä. Minä asun täällä ja haluan vain auttaa sinut ulos kodistani, sillä näen, että olet eksynyt. Minä taas tunnen nämä luolat kuin omat tassuni. Se toinen simi iski sinua kivenmurikalla ja häipyi sitten aarteen kanssa. Yritin estää hänen aikeensa, mutta olen tullut vanhemmiten hitaaksi.

 

 

Tiikeri jatkoi: - Olet vahingossa onnistunut pääsemään luolassa pitemmälle kuin kukaan muu. Tämä on luolaston kaikkein pyhin paikka eikä tästä tiedä kovin moni. Luulenpa ettei kukaan. Täällä, tuossa uhrialttarilla suoritettiin muinoin julmia uhrimenoja, kun simkat lepyttelivät vuorten jumalia, jotta maanjäristykset loppuisivat.

 

 

Seuraavaksi tiikeri lupasi kantaa väsyneen Nadian ulos luolasta ja kehotti Nadiaa istumaan selkäänsä. Vanha tiikeri liikkui verkkaisesti, mutta näytti tuntevan reitin hyvin.

 

 

- Tulemme nyt luolaston ylimmälle suuaukolle lähelle sitä suurta vesiputousta. Tässä tiemme eroavat, sillä minä en koskaan poistu luolasta. Jatkat vain kallion reunaa pitkin tuonne oikealle. Putouksen jylinä kuuluu tänne asti. Seuraavaksi sinun täytyy sukeltaa veden mukana alas, niin pääset takaisin ihmisten ilmoille, lausahti tiikeri ja laski Nadian selästään.

 

 

Nadialla olisi ollut vaikka kuinka paljon kysyttävää vielä, mutta tiikeri kääntyi kannoillaan ja palasi hitaasti ja arvokkaasti askeltaen luolan pimentoon.

- Vain kissaeläimet osaavat kävellä noin, ajatteli Nadia.

 

 

Sitten Nadia teki työtä käskettyä, otti nenästä kiinni ja sukelsi. Vesi oli jäätävän kylmää ja Nadia sävähti liukuessaan virran mukana putouksen reunan yli. Virta painoi hänet väkisin pinnan alle.

 

 

Putouksen juurella Nadia kömpi vedestä pärskien. Pudotus noin korkealta oli ollut aikamoinen tälli, joka iski ilmat hänen keuhkoistaan, niin että hän joutui haukkomaan henkeään. Silti oli ihanaa, että hän vihdoinkin oli tullut tuttuun paikkaan. Aivan kuten hän oli jo arvannutkin, tämä oli se sama palatsin puisto, jossa he olivat käyneet. Nadia ei tiennyt kuinka pitkä aika siitä oli, mutta oletti sen olleen edellisenä päivänä.

 

 

Helpottuneena hän ravisteli vedet korvistaan.

 

 

- Mitä kummaa minun lahkeeseeni on takertunut? Nadia ihmetteli.

 

 

 

Valtava kalanvonkale oli iskenyt hampaansa kiinni Nadian housunpunttiin. Puistoon leiriytynyt Lorem Wogwat tuli juoksujalkaa hätiin.

- Hei mistäs sinä siihen ilmestyit? Ja tuommoinen kalakin on sulla matkassa mukana! Tuosta saa makoisan aterian, hän totesi ihaillen Nadian saalista.

 

 

- Noista yrteistä tulee hyvä aterianlisuke kalan kanssa, ajatteli Nadia ja kahmaisi kourallisen penkalla kasvavaa salviaa mukaansa.

 

 

- Niin on nälkä, että näköä haittaa, huokasi Nadia, joka ei ollut syönyt aikoihin. Häntä heikottii niin, että oli pyörtymäisillään.

 

 

 

Lorem oli tehnyt nuotion ja siinä oli mukava paistaa kalapaloja tikun nokassa. Myös Nadian märät vaatteet kuivuivat nuotion lämmössä nopeasti. Kalasta riitti hyvin kummallekin ja Loremilla oli lisäksi mukana leipiä, jotka hän tietysti jakoi Nadian kanssa.

 

 

Kun oli syöty, Nadia kertoi Loremille, mitä oli tapahtunut. Lorem oli hämmentynyt. Hän kyseli aluksi tarkoin kaikesta, sillä hänen oli vaikea uskoa Vitosta sellaista. - Ajatella, että hän noin sokaistui siitä aarteesta. Ahneus on paha juttu, sillä se johtaa helposti tekemään sellaista, mitä ei muuten ikinä tulisi mieleenkään. Aarre sinänsä on tietenkin kansallisomaisuutta ja se pitäisi saada museoon, hän pohti ja jatkoi hetken kuluttua: - Onneksi sait apua siltä tiikeriltä, niin että pääsit pois. Olen kuullut joskus puhuttavan, että siellä luolassa asuisi sellainen henkiolento, joka voi ottaa eläimen hahmon, mutta tiedä häntä, Lorem puheli rauhalliseen tyyliinsä. Sitten hän kysyi, missä Vito nyt oli ja mitä hänelle oikein oli tapahtunut, mutta Nadia ei tiennyt.

 

 

- Aarre on siis varastettu, totesi Lorem. Nadia myönsi näin käyneen, mutta mainitsi ottaneensa silti luolasta mukaan lasipallon.

- Mikähän se mahtaa olla? Tiedätkö sinä? kysyi Nadia.

- Se on varmaankin yksi niitä taikaesineitä, joita isäsi etsi. Sinullahan on se taikakirja hallussasi. Lue sitä ja opiskele taikuutta, Nadia. Se on paras neuvo, mitä nyt tähän hätään osaan antaa, vastasi Lorem mietteliäänä.

Aika oli kulunut kuin siivillä ja Lorem huomasi Nadian silmien painuvan väkisin kiinni. Niinpä hän ehdotti, että tämä ottaisi pienet nokoset takana olevalla laavulla.

 

 

- Ehdit levätä tässä laavulla vielä hyvän tovin ennen aamunkoittoa. Lupaan etsiä munia ja paistaa niitä sinulle aamupalaksi, mutta koetahan nyt nukkua, sanoi Lorem.

- Olen tosiaan hyvin väsynyt, vastasi Nadia haukotellen.

 

 

Nadia oikaisi pitkäkseen Loremin laavulle ja nukahti heti syvään uneen. Sillä välin Lorem kiiruhti etsimään tietoa Nadian löytämästä lasipallosta. Hänellä oli aavistuksensa, mutta halusi varmistaa asian ennen kuin kertoisi Nadialle. Mikäli hänen epäilynsä osui oikeaan, tuolle esineelle olisi muitakin ottajia. Nadian isä oli varmaankin päässyt sen jäljille ja se oli koitunut hänen kohtalokseen.

 

 

Lorem muisti lukeneensa joskus kauan kauan sitten, että Khorat olisi saanut tuollaisen lasipallon eräältä wogwatilta. Jos se oli juuri se, niin siihen saattoi kätkeytyä myös vaara. Pallo saattoi olla suojeltu loitsulla, jonka pystyi purkamaan vain täsmälleen oikealla vastaloitsulla. Lorem penkoi paperikääröjä ja etsi tekstirullaa, jonka arveli auttavan. Täältä ei kuitenkaan löytynyt muuta kuin hometta ja pölypunkkeja.

 

 

Nadia oli niin lopen uupunut, että nukkuikin sikeästi koko päivän ja heräsi vasta illalla. Lorem oli käynyt sillä välin istunnossa vanhimman tietämänsä wogwattipuun kanssa. Nadia harmitteli, että Vito olikin ollut niin petollinen ja kulta-aarre oli menetetty kenties ikuisiksi ajoiksi. Lorem lohdutti häntä ja sanoi, että lasipallo saattoi olla monin verroin arvokkaampi, kuin koko kulta-aarre yhteensä. Hän oli saanut kuulla vanhalta wogwattipuulta, että lasipalloon kätkeytyi suunnaton taikavoima. Pallon haltija saattoi muuttaa tapahtumien kulkua itselleen edullisempaan suuntaan. Juuri siten Khorat oli aikoinaan ollut niin voittoisa.

- Mutta nyt lähdemme täältä turvallisempaan paikkaan tutkimaan sitä sinun isäsi päiväkirjaa, totesi Lorem ottaen päättäväisesti ohjat käsiinsä.

 

 

- Minä pelkään tuota säteilevää kirjaa, tunnusti Nadia Loremille, kun he olivat saapuneet takaisin majapaikkaan.

- Rohkeasti nyt vain, sanoi Lorem. Luultavasti olet ainoa, joka sitä voi lukea tulematta hulluksi.

Lorem ilahtui nähdessään Nadian rohkaistuvan ja ottavan kirjan sitten vihdoin käteensä.

- Hei, tästäpä tuleekin mielenkiintoinen lukutuokio, sillä nyt tämä teksti avautuu minulle aivan toisella tavalla kuin ennen, Nadia huudahti hämmästyneenä. Kirjojen sulautuminen yhteen oli tehnyt sen ja nyt taikakeinojen salat paljastuivat hänelle.

 

- Täällä on selostus wogwattien taikaesineestä, joka oli pallonmuotoinen, sanoi Nadia. Isä oli etsinyt sellaista, mutta ei löytänyt. Luulenpa, että sen täytyy olla juuri se pallo, jonka minä otin talteen.

- Hyvä, ihan niin kuin arvasin. Nyt meidän on kiireesti lähdettävä turvaan, sillä täällä olemme kuin tarjottimella ja kimppuumme voidaan hyökätä milloin tahansa.

- Kuka meidän kimppuumme muka hyökkäisi? ihmetteli Nadia, mutta Lorem sanoi, ettei ollut aikaa ja hän selittäisi matkalla. Niinpä he keräsivät tavaransa ja lähtivät siltä seisomalta Loremin näyttäessä tietä.

 

 

 

Lorem oli osunut oikeaan. Heidän puuhiaan vakoiltiin. Nyt heidän onnistui poistua juuri viime hetkellä ennen kuin eräs paha noita lennähti paikalle. Hän halusi saada käsiinsä Nadian isän päiväkirjan. Jos hän olisi tiennyt lasipallon löytymisestä, hän olisi kiljunut riemusta ja ponnistellut kahta kovemmin saadakseen myös sen itselleen.

 

 

 

 

Tällä välin toisaalla:

 

Nocturno alkoi jo tottua nukkumaan arkussaan isänsä talossa ja kävi makuulle aamunkoitteessa. - Ymmärrän nyt paremmin isääni, mutta en silti ole lakannut kaipaamasta päivänvaloa. Minua surettaa kovasti, että aurinkoa on nyt varottava tai se polttaa minut tuhkaksi.

 

 

 

Illan tullen Nocturno heräsi ja ajatteli heti ensimmäiseksi Nadiaa. - Minun on saatava nähdä hänet. En voi tälle mitään. Rakastan häntä, mutta en voi olla hänen kanssaan, paitsi jos jotenkin voisin parantua vampirismista. Se taas on hyvin epätodennäköistä, koska meidän suvussamme ei sellaista suvaita. Nyt minun on siis katkaistava välit ja päästettävä hänet vapaaksi. En halua, että hän jää minun takiani yksinäiseksi ja onnettomaksi koko loppuiäkseen.

Vampyyreiden myrkky näivettää sydämen. Siksi heillä on sydämen paikalla pieni, kuivettunut möykky, mutta Nocturnolla oli vahva sydän. Myrkky ei ollut vielä täysin tehonnut ja kuivettuminen oli kesken. Siksi hänellä oli vielä hiukan sydäntä jäljellä.

 

 

Nocturno sopi tapaamisesta Nadian kanssa odotti kuumeisesti rakastaan paikallisen tavernan portailla. Miten hän saisi asiansa sanotuksi, niin että toinen ymmärtäisi? - Sydämeni on näivettymässä ryppyiseksi rusinaksi. En voi antaa Nadialle toiveita paranemisesta, sillä mitään toivoa ei ole, huokaili Nocturno itsekseen ja näki samassa Nadian jo saapuvan.

 

 

- Mutta minkä takia haluat katkaista välimme lopullisesti, Nocturno? kyseli Nadia epätoivoisena. Hän ei ymmärtänyt alkuunkaan eikä voinut hyväksyä. - Kyllä me yhdessä keksimme jotakin, rakas, luota minuun! sanoi Nadia ja kertoi oppimistaan taikakeinoista. Ehkä hän löytäisi vielä jonkun taian, jolla vampirismin voisi peruuttaa.

Nocturno sanoi, ettei uskonut ihmeisiin ja piti päänsä. Hän väitti tunteidensa kuolleen ja haluavansa pitää etäisyyttä, jotta voisi miettiä asioita rauhassa.

- Voithan ottaa minuun yhteyttä, jos jonkun taikakeinon löydät. Mutta pidä kiirettä sillä täysin näivettynyttä sydäntä ei enää pelasta mikään.

 

 

Nadia juoksi pois kyyneleet silmissä ja ajatteli, että Nocturno oli tosiaan muuttunut kylmäksi ja kovaksi tultuaan vampyyriksi. Aikaa ei ollut hukattavana hetkeäkään, jos mieli saada rakkaansa takaisin.

 

 

- En kestä, jos hän jää tuollaiseksi. Rakastan häntä niin, tarvitsen häntä, vaikeroi Nadia.

Nocturno oli seurannut Nadiaa ja kuunteli toisen tuskaa aloillaan seisten. Hän oli murheellinen Nadian puolesta sen verran kuin pienellä sydämen syrjällään kykeni. Millään tavalla hän ei kuitenkaan osannut enää lohduttaa toista.

 

 

- Kyllä se Nadia siitä ajan oloon toipuu, ajatteli Nocturno paatunena ja lähti menemään.

 

 

 

Palattuaan isänsä taloon Nocturno joutui myös vaivihkaa pyyhkäisemään silmäkulmaansa ja yllättyi itsekin moisesta tunteenpurkauksesta.

- Mikä tuota poikaa oikein vaivaa, kun se on noin mahdoton? ihmetteli Vlad. Ruhtinas Tepes arveli, että Nocturno oli saanut elää liian pitkään tavallista elämää ja hänelle oli kehittynyt vahva sydän. Kenties juuri siksi sydämen kuivettuminen ja sopeutuminen vampyyrien elämäntyyliin vei enemmän aikaa.

- Mutta kyllä hänestäkin vielä tulee täysin sydämetön kuten oikean vampyyrin tulee ollakin, vakuutteli Ruhtinas Tepes.

 

 

Loremin salaisen turvatalon salaiseen huoneeseen pääsi vain salaisen salaoven kautta.

 

 

- Olemme nyt turvassa. Tänne eivät ulkopuoliset pääse, vakuutti Lorem ja kehotti Nadiaa panemaan lasipallonsa pöydälle. Siinä oli jo valmiina kirjoituskäärö, jonka Lorem oli onnistunut kaivamaan esiin wogwattien arkistosta. Hän oli löytänyt tarvittavan vastaloitsun, jolla lasipallon saisi avautumaan.

 

 

- Mieletönta, huudahti Nadia tutkittuaan tekstikääröä ja lasipalloa jonkin aikaa. - Tällä voi todellakin muuttaa tapahtumien kulkua. tosin ei enää jälkikäteen. Olisi pitänyt löytää tämä aikaisemmin, niin siitä olisi ollut jotain hyötyä. Tosin emmehän voineet mitenkään tietää, mitä oli tulossa.

- Sinun on opiskeltava sen käyttöä. Ehkä se kertoo myös tulevaisuuden, arveli Lorem.

 

 

- Panin sen sinun kirjasi tuonne lukutelineeseen, jos vaikka haluat lukea sitä välillä, sanoi Lorem, joka paloi halusta päästä itse tutkimaan lasipallon salaisuutta.

 

 

Nadia oli päättänyt auttaa Nocturnoa ja luki isänsä päiväkirjaa suorastaan ahnehtimalla. Hän ei tuntenut nälkää eikä väsymystä, sillä kirja tempaisi hänet mukaansa. Niinpä hän oppi taikuudesta koko ajan vain enemmän ja enemmän.

 

 

Illan tullen hän oli jo löytänyt vampyyrimyrkylle vasta-aineen ja kävi kokeilemaan taitojaan noidankattilan ääreen. Lorem kannusti vieressä: - Hyvältä näyttää! Isäsi oli oikeassa, Nadia. Sinulla on luontainen lahjakkuus taikuuteen.

- On mennyt jo pari päivää. Kunpa vain ei olisi jo liian myöhäistä, ajatteli Nadia.

 

 

Katsoessaan peiliin Nadia huomasi sädehtivänsä sinistä valoa. - Tuntuupa oudon hyvältä. Mitähän tämä nyt on? hän ihmetteli.

 

 

Jatkuu...